Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Kotimaa

Kolumni: Työllisyydestä, työttömyydestä, työn tekemisestä ja työstä

Työllisyys on kasvanut Suomessa hurjaa vauhtia lähes vuoden. Tilastokeskuksen mukaan meillä on lähes 100 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Vain vuosina 1989 ja 1990 työssäkäyviä on ollut enemmän kuin nyt.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus lähti tavoittelemaan kaudellaan 110 000 uutta työpaikkaa ja 72 prosentin työllisyysastetta. Nämä tavoitteet – joihin monet talousasiantuntijat eivät uskoneet – on käytännössä saavutettu.

Tämän ääneen sanominen kirpaisee oppositiota. Ihmettelemistä siinä riittää myös demareita myötäilevällä bloggaajalla, Uuninpankkopoika Saku Timosella.

Väärin työllistetty. Väärin tulkittu.

Ainakaan tämä tilanne ei ole hallituksen ansiota. Kiky ei siihen ole vaikuttanut, eikä aktiivimalli.

Hallituksella on käynyt munkki, koska vienti vetää. Nousu on hyvän kansainvälisen suhdannetilanteen ansiota.

Työllisyyden kasvu on kuitenkin nopeampaa kuin talouskasvu antaisi ymmärtää. Muun muassa työmarkkinaratkaisuilla näyttää siis olevan oma vaikutuksensa.

Näin toteaa Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari tuoreessa artikkelissaan.

Huovarin mukaan eniten ovat lisääntyneet kokoaikaiset, ”kunnon” työpaikat. Pätkätyöt eivät ole lisääntyneet, kuten aktiivimallin arvostelijat pelottelivat alkuvuonna.

Eniten työpaikkoja on syntynyt palveluihin. Nyt alkuvuonna myös teollisuuteen sekä kaupan alalle.

Työllisyys on kasvanut kaikkialla Suomessa. Pohjois-Karjala ei tee poikkeusta: työllisyys kasvoi maakunnassa vuoden takaisesta kolme prosenttia.

Olipahan työllisyyden kasvu minkä tai kenen ansiota tahansa, on kymmenen vuoden rämpimisen jälkeen hienoa, että olemme tässä tilanteessa.

Tällä tiellä on myös pystyttävä jatkamaan. 72 prosentin työllisten osuuskaan ei riitä jatkossa kattamaan hyvinvointiyhteiskuntamme kuluja. Otamme edelleen velkaa. Pohdittavaa jää Sipilän jälkeiseen aikaankin.

Toivottavasti tämä nousu ei hidastu siihen, että työvoimasta tulee pula.

Meidän on tehtävä työtä. Mahdollisimman monen, kaikkien kynnelle kykenevien. Jos työtä vähänkään on tarjolla ja jos se suinkin on mahdollista. Vaikkei se olisi ihan juuri sitä, mitä aina oli ajatellut.

Vaikka olisi hieman matkaakin töihin, vaikka joutuu opettelemaan uutta, vaikka olisi alkuun lyhyempikin pesti tarjolla.

Vastaavasti joustoa tarvitaan työnantajilta vaikkapa lyhennetyn työviikon muodossa kaukaa työssäkäyville. Ja yhteiskunnalta, ettei työpaikan vastaanottaminen kariudu musertavan tukiviidakon tiheikköihin.

Suomessa on paljon hienoja etuja. Jotta ne pystytään säilyttämään, on muistettava myös velvollisuudet.

Tehdä työtä, saada toimeentuloa, maksaa veroja – että kaikki kansalaiset pysyvät elämän syrjässä kiinni ja turvaverkot toimivat niille, jotka niitä tarvitsevat.