Keskiviikko, 19.12.2018 
Iikka, Iiro
Kotimaa

Kolumni: Nilkka suorana Toscanan vuoristoteillä

  • Olli Sorjonen

Rekka ei näytä vilkkua. Mutta kylkeen se puskee. Töötti huutaa korvia huumaavasti. Jättimäiset renkaat ovat jo kosketusetäisyydellä.

Vasemmalle ei voi väistää, sillä kaistalla on auto vieressä –  ja sitä paitsi siinä ajetaan arviolta 150 km/h.  Ja tämä yksilitrainen Lancia Ypsilon ei vain kiihdy. Ei niin millään.  Nykäisevä jarrutus ja kaistojen väliin asemoituminen välttää kolarin ja kuutioksi murskaantumisen sekunneilla ja senteillä. Pulssi hakkaa ja kädet tärisevät.

Ollaan italialaisella kolmikaistaisella moottoritiellä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Taajamassa kaksikaistaisessa kiertoliittymässä on rinnakkain aina vähintään kolme autoa. Vihreä nuolivalo ei vastaantulevia kiinnosta. Kapealla vuoristotiellä joku on koko ajan Lancian takapuskurissa hiillostamassa. Ykkönen silmässä kosla jaksaa nippa nappa nousta ylös rinnettä, siinä missä paikalliset vetävät Fiat 500:lla täysillä ohi pimeisiin mutkiin.

Ja niin edelleen.

Monessa paikassa olen autolla ajanut, mutta Italia on oma lukunsa. Ensimmäiset päivät italialaisessa liikenteessä menevät kauhun ja epäuskon vallassa ja itkua niellessä.

”Pakota vastustaja tekemään virhe” tuntuu olevan vallitseva ajofilosofia.

Hartiat ovat täysin jumissa ja leukaperiin koskee jo puolen tunnin ajosuorituksen jälkeen.

Pikkuhiljaa rytmiin kuitenkin pääsee. Kaaoksessa on oma logiikkansa. Kirjoitettuja liikennesääntöjä ei välttämättä aina noudateta, mutta kirjoittamattomia kyllä. Esimerkiksi kirjoittamattomana sääntönä on se, että kenellä on kovin kiire, sillä on myös etuajo-oikeus risteyksissä.

Yksisuuntaista saa ajaa väärään suuntaan, jos viittelöi ja huitoo samalla.

Liikenneympyrään mahtuu rinnakkain vaikka kuinka monta autoa, kyllä sisäkaistalta poistuvaa aina väistetään, kun vaan puskee.

Ajo alkaa sujua ja varmuutta löytyä. Jatkuvaan kuoleman uhkaan tottuu.

Suomalaista – ja joensuulaista – liikennekulttuuria moititaan usein sanomalla, että meidän tulisi ottaa mallia mannereurooppalaisesta ajotavasta. Joustaa pitäisi eikä tuijottaa sokeasti omaa napaa. Samaa olen itsekin liikenneaiheisissa jutuissani toitottanut.

Ehkäpä mallia kannattaa ottaa Saksasta, Belgiasta tai vaikka Hollannista. Mutta ei Italiasta.

Kesäreissun jälkeen ajaminen Joensuun kehätien rampeissa tuntui ihanan rauhalliselta ja ennen kaikkea ennakoitavalta. Siinä on Suomen liikennekulttuurin vahvuus. Ennakoitavuus on huippuluokkaa, yllätyksiä lopulta hyvin vähän.

Italiassa ei koskaan osaa ennakoida, mitä muut autoilijat seuraavaksi tekevät.

Toki Italian moottoriteillä liikennemäärät ovat aivan erilaisia kuin Joensuussa ja sekaan mahtuu kaikenlaisia kuskeja, mutta väitän, että jotain perustavanlaatuista  eroa ajomentaliteeteissa on, vaikkei stereotypioihin kansanluonteista uskokaan.

 Che casino. Suomeksi: melkoinen härdelli. Kuin Prisman liittymässä jouluruuhkan aikaan.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa