Maanantai, 20.8.2018 
Sami, Samuli, Samu
Kotimaa

Kansalaisaloite: Palkallinen saattohoitovapaa käyttöön Suomessakin - "En saanut sairaslomaa koska en ole sairas"

  • Olli Sorjonen
  • Juha Inkinen

Siun soten Palliatiivisen keskuksen osastonylilääkäri Minna Kiljunen ja asiantuntijahoitaja Minna Peake esittävät lauantain Karjalaisessa julkaistavassa mielipidekirjoituksessa, että Suomessa tulisi ottaa käyttöön 1–3 kuukauden palkallinen saattohoitovapaa. He ovat tehneet asiasta myös kansalaisaloitteen.

- Kotisaattohoidossa oleva mies saapuu palliatiivisen poliklinikan vastaanotolle aikuisen tyttärensä saattamana. Syöpäsairaus on pitkälle edennyt eikä sen kulkuun ole enää nykyaikaisen lääketieteen keinoin mahdollista vaikuttaa. Sairaus on aikaansaanut monia hankalia oireita, jonka vuoksi elämänlaatu ja arkinen toimintakyky ovat heikentyneet. Kotisairaalassa kivut ja pahoinvointi on saatu hallintaan lääkehoidolla, mutta vatsaonteloon kertynyttä nestettä poistetaan potilaan olon helpottamiseksi.  Vieressä istuva tytär silittää hellästi isänsä kättä väsyneen näköisenä. ”Viime yö oli vaikea; isällä oli kovin hankala olo ja hän joutui nousemaan ylös vuoteesta monta kertaa. Hän ei pääse enää yksin sängystä ylös ja minä ja äiti jouduimme avustamaan häntä. Itsekin nukun huonosti. Töissä en pysty keskittymään mihinkään kun mietin koko ajan miten isä voi ja mitä siellä kotona tapahtuu. Kävin kyllä työterveyshuollossa, mutta en saanut sairaslomaa koska en ole sairas”, Kiljunen ja Peake esimerkittävät.

He kirjoittavat, että moni työssä käyvä ja samanaikaisesti kuolevaa omaistaan hoitava henkilö joutuu käyttämään vuosilomiaan tai tekemään työnantajansa kanssa muita järjestelyjä omaisensa hoitamiseksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Palkattoman vapaan ottaminen voi olla taloudellisesti mahdotonta. Moni pinnistelee työssään uupumisen rajoilla ja joutuu hakemaan sairauslomaa voimien pettäessä.  

Heidän mukaansa esimerkiksi Ruotsissa saattohoitopotilaan omaisen on mahdollista saada eri tavoin rahallisesti kompensoitua saattohoitovapaata osallistuakseen läheisensä saattohoitoon.  Suomessa työnantajan myöntämä omaisen hoitovapaa on palkatonta.

- Vastaavasti kunnallisen omaishoidon tuen piiriin pääseminen on kokemuksemme mukaan hidas ja kankea prosessi ja hoitopalkkion myöntämisperusteet ja suuruus vaihtelevat suuresti kunnittain.

- Saattohoitovapaa selkeyttäisi hoitavan läheisen roolia ja helpottaisi myös omaisen sopeutumista ja surusta toipumista oman elämän kriisitilanteesta. 

Peake ja Kiljunen ovat tehneet asiasta myös kansalaisaloitteen, joka löytyy osoitteesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3174.