Torstai, 15.11.2018 
Janika, Janita
Kotimaa

Kolumni: A niin kuin ajokortti eli eeppisin matka ikinä

Ajattelin klaaraavani homman suhteellisen helposti, eihän se autolla ajaminen niin vaikeaa voi olla. Mutta voi se. Tai ainakin sen opettelu.

Kun aikuisiällä alkaa opetella itselle täysin uusia asioita innoissaan ja valmiina oppimaan, se kuuluisa seinä voi silti tulla vastaan. Minulle se tuli isojen elämänmuutosten myötä. Ne panivat sekä jaksamisen että asioiden käsittelykyvyn jumiin.

Peruselämisen viedessä kaiken energian ajo-opettelun siirtäminen eteenpäin tuntui hyvältä ratkaisulta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mitä se ei ollut. Lähes vuoden pituiseksi venynyt tauko kasvatti autokoulusta mörön, jonka taltuttaminen otti enemmän kuin olin voinut kuvitellakaan.

Kuluneen kevään lopulla pakotin itseni ottamaan ajelun uudestaan työn alle. Paukutin teoriaa vajaat pari viikkoa muutaman tunnin päivässä. Koe menikin kerralla kirkkaasti läpi, tosin hirvittävän jännityksen kanssa.

Kuskin paikalle istuin innoissani. Silloin todellisuus iski päin naamaa. Oli kova paikka myöntää itselle, ettei tämä ihan noin vain onnistukaan.

Huomasin jännittäväni kuskina enemmän kuin missään ikinä. Teorian soveltaminen käytäntöön hävisi päästä, kun pystyin keskittymään vain autonhallintaan. Vahvuuteni, käytännön hommien tekeminen ja kolmiulotteisten asioiden hahmottaminen eivät toimineetkaan ratin takana.

Ajotuntien myötä jännitys alkoi kuitenkin pikkuhiljaa helpottaa. Inssiaika oli varattuna, ja vaikka tein mokia tunneilla, ajot sujuivat koko ajan paremmin ja paremmin.

Sitten inssissä rysähti. Tein virheitä, isoja virheitä, joita en ollut tehnyt tunneilla kertaakaan. Tajusin samassa, että se oli siinä.

Jälkikäteen lohduttauduin sillä, etten ollut vielä valmis, ja ajaminen vaatii lisää harjoittelua muuttuakseen rutiiniksi.

Totaalisen pettymyksen myötä tuli heiteltyä itselle monia aiheellisia ja aiheettomia kysymyksiä ja syytöksiäkin. Parasta sokkihoitoa oli lopulta tieto siitä, että periaatteessa osaan asiat, mutta koetilanteessa aivot, keho ja autonhallinta menivät sekaisin.

Ajokoetta seuraavat tunnit olivat pahimmat mahdolliset. Kädet ja jalat tärisivät, tuntien jälkeen tuntui että henki salpautuu. Ja minä kun luulin että asiat helpottuvat. Vaikka olen aina ollut esiintymisjännittäjä, tai jopa -kammoinen, tämä oli aivan toista kaliiperia.

Muutaman seuraavan ajotunnin aikana jännitys alkoi kuitenkin hälventyä, ja toiselle inssille varattu päivämäärä lähestyi. Opettajan luottamus ajamiseeni helpotti kokeeseen menoa suunnattomasti. Kokeessa jännitin edelleen, mutta sain pidettyä homman kasassa. Läpi meni, vieläpä melko hyvin arvioinnein.

Sitä onnistumisen ja helpotuksen tunnetta! Minkä työn se otti, itseltä ja opettajalta. Aikuisiän koejännitys iski nurkan takaa ja lujasti. Sen voi selättää, vaikka nöyrtymistä ja sinnikkyyttä se saattaa vaatiakin normaalia enemmän.

Seuraavan mörön kimppuun käynkin sitten nopeammin.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa