Tiistai, 20.11.2018 
Jalmari, Jari
Kotimaa

Kuvagalleria: "Oikeastaan meillä on alkanut uusi aika" - Paiholan kylän juhlassa kuultiin monta pientä ilosanomaa maakuntapäivänä

  • Aaro Virolainen
  • Niko Jouhkimainen

Ei päärynää vaan perunaa, afganistanilainen Gholan Momeni oikaisee viime hetkellä, ennen kuin väärä sana päätyy muistilehtiöön Paiholan Monikulttuurisessa Kyläjuhlassa. Ohuen bulani-leivän sisään on siis leivottu sipulia ja perunaa, eikä sipulia ja päärynää – tai perunalta maistuvaa päärynää, kuten olisi voinut päätyä mainintana lehteen ensipuraisujen jälkeen.


Hieman päärynältä kuulostava peruna on sekin todiste suomen kieliopintojen etenemisestä.

– Suolainen ja sisällä on sipulia. Tosi hyvää, arvioi leipää kontiolahtelainen Sini Varonen seuranaan puolisonsa Timo Kukkonen ja koiranpentu Vantti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Gholan Momeni ja vaimonsa toteavat yhteistyössä suomeksi, että lapset oppivat kieliä nopeasti.

Heidän 7-vuotiaansa on esikoululainen, 4-vuotiaansa kerholainen. Kolmas tytär on 2-vuotias ja syntynyt Suomessa.

Suolaisten sambusi-piiraiden sisällä on tonnikalaa ja pinaattia. Mash mash on makea lettu.

Juhliin syömään tullut Riitta Piironen saa ne suoraan käteensä, syö erikseen ja arvioi, että piirakka maistuu hyvältä ja paremmalta. Lehdistön edustaja ennättää kuulla ohjeet ja tekee kuten somalialaiset naiset käskevät: piirakka letun sisään, kastiketta päälle.

Ja hyvää on, tai kuten kokeista toinen eli Zahva Amin Ali asian selkeästi ilmaisee:
– Somaliruoka on ihanaa.

Viiden lapsen äiti Mahamed Amina Dhangad vahvistaa arvelut, ettei kastike ole yhtä tulista kuin hän itse söisi.

Maksuttomien ruokien lisäksi ohjelmassa oli esimerkiksi kyykkää, ekoaseammuntaa ja musiikkia.

Kyläyhdistyksen ja Marttojen sihteeri Kati Saramäki iloitsi Paiholan kasvavasta asukasluvusta taulukkoja esitellen: vuonna 2005 asukkaita oli 469, kun pari vuotta sitten heitä oli 561, minkä jälkeen kasvu on edelleen jatkunut. Lapsia ja nuoria on mukavan paljon.

Kyläyhdistyksen puheenjohtajaa Helka Karttusta ilahdutti, että Paiholan kylä on huomioitu kunniamaininnalla. Tieto tuli kesken mukavasti väkeä keränneiden juhlien.

Kylätalokin valmistui keväällä, eikä näin olisi käynyt ilman hurjia talkootunteja tehnyttä Keijo Meriläistä, joka on rakennusmestari ja rakennusinsinööri.

Hirret tarjosi Master Yhtiöt, jonka toimia kaikkiaan Helka Karttunen kiitteli lämpimästi.

– Oikeastaan meillä on alkanut täällä Paiholassa uusi aika, Karttunen kuvaili mainiten myös, että joka vuosi lapsiperheet rakentavat kylälle muutaman talon.

Master Yhtiöiden kiinteistöpäällikkö Simo Väänänen kertoi, että entisissä sairaalan henkilökunnan kerrostaloissa vuokra-aste on miltei sata prosenttia. Näitä kerrostaloja on seitsemän ja asuntoja niissä on 71. Enää entisen sairaalan päärakennus on yhä tyhjillään.

– Maisema ei ole hassumpi, maakuntapäivän kunniaksi Antrean kansallispukeutunut Kati Saramäki totesi rantaa katsellen.

Hän muutti Kainuusta pois jo 60–70-lukujen taitteessa, mutta kertoi yhä kokevansa itsensä kainuulaiseksi.

Pokalin Tuli-hankkeen koordinaattori Antti Syrjäläinen kertoi, että Paiholan kyläjuhlan järjestämiseen osallistui kaikkiaan kahdeksan järjestöä tai hanketta.

WEB-Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma8Karjalainen20180826
SIVUN-PKUVA-Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma6Karjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma4Karjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma3Karjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtumaKarjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma5Karjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma1Karjalainen20180826
Maakuntapaiva--Paiholan-monikulttuurinen-kylatapahtuma2Karjalainen20180826

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa