Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Kotimaa

Yön uutiskooste: Obama kritisoi republikaaneja kovin sanoin, Trumpin ex-avustajalla vankeutta

  • Anni Kuittinen
  • Scott Olson / Lehtikuva
Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on kritisoinut puheessaan poikkeuksellisen rajusti kongressin republikaaneja ja myös nykyistä presidenttiä Donald Trumpia. Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on kritisoinut puheessaan poikkeuksellisen rajusti kongressin republikaaneja ja myös nykyistä presidenttiä Donald Trumpia.

Työstressi on erityisen haitallista perussairautta poteville miehille

Työstressi on laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan erityisen haitallista miehille, joilla on sairaalahoitoa vaatinut diabetes tai joilla on ollut sydäninfarkti tai aivohalvaus. Heidän joukossaan työstressiä kokevilla oli lähes kaksinkertainen ennenaikaisen kuoleman riski verrattuna samoja sairauksia sairastaviin miehiin, jotka eivät raportoineet työstressistä.

Yllättäen naisilla ei vastaavaa yhteyttä ilmennyt.

Tutkimuksessa selvitettiin työstressin yhteyttä kuolleisuuteen Suomessa, Ranskassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Mukana oli yli satatuhatta ihmistä.


Trumpin ex-avustaja George Papadopoulos sai 14 päivän vankeusrangaistuksen

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanja-avustaja George Papadopoulos on tuomittu vankilaan 14 päiväksi liittovaltion poliisin FBI:n agenteille valehtelemisesta. Papadopoulos sai lisäksi 9 500 dollarin sakot ja hän joutuu yhdyskuntapalvelukseen.

Syyttäjän mukaan Papadopoulos valehteli kontakteistaan Venäjän kanssa tutkinnassa, joka on tärkeä kansalliselle turvallisuudelle.

Papadopoulos valehteli FBI:lle keskusteluistaan Lontoossa asuvan professorin kanssa. Professorilla oli yhteyksiä Venäjän hallintoon ja hän oli kertonut Papadopoulosille, että Venäjällä on hallussa sähköposteja, jotka sisältävät kiusallista tietoa Trumpin vastaehdokkaasta demokraattien Hillary Clintonista, kertoo Washington Post.

Papadopoulos yritti kuukausia järjestää tapaamisen Trumpin kampanjan avainavustajien ja Venäjän virkamiesten välille.

Papadopoulos on myöntänyt syyllisyytensä. (Lähde: AFP)


Obama kritisoi republikaaneja rajuin sanoin: Mitä puolueelle on tapahtunut?

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on kritisoinut puheessaan poikkeuksellisen rajusti kongressin republikaaneja ja myös nykyistä presidenttiä Donald Trumpia. Asiasta uutisoi muun muassa CNN. Aiemmin Obama on kommentoinut Trumpin presidenttiyttä varsin pidättyväisesti.

Obama kysyi puheessaan, mitä republikaanipuolueelle on tapahtunut. Hänen mukaansa republikaanit heikentävät kansainvälisiä suhteita ja veljeilevät Venäjän kanssa.

Obaman mukaan Trump on oire nykyisen kansallisen politiikan tilasta, ei sen syy.

Illinoisissa yliopistossa puhunut Obama sanoi lisäksi, että nyt eletään vaarallisia aikoja.

CNN: Trump uskoo, että häntä arvostelleen mielipidekirjoituksen takana on turvallisuusviranomainen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uskoo, että häntä arvostelleen ja suurta huomiota herättäneen mielipidekirjoituksen takana on joku kansallisen turvallisuuden eteen työskentelevä henkilö, sanoo Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway uutiskanava CNN:lle.

Trump vaati perjantaina oikeusministeriä tutkimaan New York Timesin julkaiseman nimettömän mielipidekirjoituksen ja selvittämään, kuka sen kirjoitti. Kirjoituksen mukaan Trumpin hallinnossa on useita avustajia, jotka toimivat Trumpia vastaan suojellakseen Yhdysvaltoja presidentiltään.

Conway sanoo, ettei hän usko kirjoittajan työskentelevän Valkoisessa talossa.


Ruotsin yleisradioyhtiö SVT otti etäisyyttä ruotsidemokraattien maahanmuuttokantoihin, puolue hermostui

Ruotsissa vaalitentin järjestänyt yleisradioyhtiö SVT ajautui tentin jälkeen sanaharkkaan ruotsidemokraattien kanssa maahanmuutosta. SVT päätyi tentin jälkeen ottamaan etäisyyttä ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin lausuntoihin maahanmuuttajien työllistymisestä.

Åkesson sanoi tentissä, että maahanmuuttajat eivät saa töitä, koska he eivät ole ruotsalaisia eivätkä sopeudu Ruotsiin. SVT pitää kannanotossaan kommentteja törkeänä kärjistyksenä. Åkesson tuomitsi kannanoton ja piti sitä skandaalina.

SVT on aiemmin saanut langettavan päätöksen Ruotsin radio- ja televisiotoimintaa valvovalta elimeltä siitä, ettei se ottanut riittävästi etäisyyttä loukkaaviin lausuntoihin kanavallaan.

Suomessa SVT:n kannanotosta kertoi ensin Yle.


Polvivammasta kärsivä Nadal joutui keskeyttämään - Argentiinan del Potro eteni finaaliin Yhdysvaltain avoimissa

Argentiinan Juan Martin del Potro selviytyi tenniksen Yhdysvaltain avoimissa miesten finaaliin, kun hallitseva mestari Rafael Nadal joutui keskeyttämään ottelun polvivamman takia. Del Potro johti ottelua 7–6 (7–3), 6–2, kun Nadal keskeytti.

Argentiinalainen del Potro on Yhdysvaltain avointen mestari vuodelta 2009. Hän kohtaa sunnuntaina pelattavassa finaalissa joko Serbian Novak Djokovicin tai Japanin Kei Nishikorin.

Espanjalaisen Nadalin oikea polvi piti sitoa ennen kuin hän lopulta keskeytti ottelun. (Lähde: AFP)

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa