Tulosta tämä sivu
Kotimaa

Kolumni: Ilo, virkistys, unilääke, kansan kasvattaja ja personal trainer

Tänään vietetään lukutaitopäivää. Syytä onkin viettää, sillä lukutaito on kaiken a ja o. Tai ei o, loppu, mutta alku se on varmasti. Moni asia olisi Suomessa toisin, jos lukutaitoa ei olisi, ja yhä edelleen on siellä, missä kansa ei osaa lukea.

Yhä suurempi huoli on siinä, että vaikka lukea osataan, ei lueta. Se ei ole hyväksi ei ihmisille, ei kansoille eikä maailmalle.

Olen kova lukija. Ruuhkavuosina uhosin lapsille, että kunhan he kasvavat, ostan nojatuolin enkä tee mitään muuta kuin luen. Välillä luulin, että se oli liikaa luvattu (itselle), mutta nyttemmin olen huomannut, ettei ollutkaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lukea voi todella melkein koko ajan.

Kirjat ovat parasta, paitsi sanomalehdet ovat myös. Nykyään menee kamalasti aikaa puhelin kädessä, mesettäessä, kuten mies ilkeästi väittää. Mutta ei, puhelimessa on maailma avoinna lukemattomissa sanoma- ja aikakauslehdissä.

Harmittaahan se joskus, kun on töissä haaveillut kirjasta, mutta sitten huomaa näpräävänsä lehtien parissa: päivällä kirjoittaen, illalla lukien, mitä toiset ovat kirjoittaneet.

Kirjapolitiikkaani olen vanhemmiten vähän höllentänyt niin, ettei ihan tylsää kirjaa tarvitse lukea loppuun. En muista, miten tarkkaan viisivuotiaana luin Kantelettaren, mutta kuulemma nukuin se tyynyn alla. ”Että ehtisin aamulla nopeammin lukemaan”, olin äidille selittänyt.

Epäilen kuitenkin, että ihmiset, jotka sanovat lukevansa paljon ja sitten luettelevat yöpöydältä kymmenen kesken olevaa kirjaa, tuskin oikeasti lukevat paljon.

Itse siirsin viime talvena Sinuhe Egyptiläisen lopullisesti pois elämästäni. Annoin sille kolme mahdollisuutta ikäkymmenillä 20–60, mutta ei se ole minulle kirjoitettu, olkoon vaikka kuinka maailmankirjallisuutta.

Kyllä, luin ne ensimmäiset 70 sivua, jopa sata, joiden jälkeen kirjan on luvattu imaisevan mukaansa.

Lukeminen pitää hereillä ja nukuttaa. Hyvää kirjaa ei parane alkaa lukea yöllä, koska sitä ei malta jättää kädestään. Lehtipinosta kannattaa hiippailla hakemassa vanha sanomalehti, josta voi lukea jonkun vähän muttei liikaa kiinnostavan jutun.

Sillä tavalla uni tulee uudestaan silmään miellyttävästi, usein nopeasti. Joskus tosin haaveilen jostain filosofian oppikirjasta, kun ei yhtään nukuta. Ei ole tullut hankittua sen jälkeen, kun heräsin yliopiston filosofian luennolta.

Vasta aivan viime aikoina olen ymmärtänyt sen, miten lukea voi lähes koko ajan. Selitys ja keino ovat äänikirjat.

Aloitin Yle Areenan klassikoista. Juhani Ahon Juha oli paljon parempi kuin lukion pakkoluennassa. Kai Donnerin matkat Siperian samojedien keskuudessa henkeäsalpaavia, ja nyt pohdin suomalaisuuden myytin luomista Sakari Topeliuksen Välskärin kertomukset korvilla.

Lukea voi kuin voikin aina: kotona, matkalla, kotitöissä, lenkkipolulla. Ainakin kuuntelemalla. Siunattua elämää!