Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Kotimaa

Tänään vietetään lukutaitopäivää - Testaa, tiedätkö mitä nämä uudet sanat tarkoittavat

  • Anna Dannenberg
  • Marko Puumalainen

Miten pitäisi kutsua ihmistä, joka suosii kasvisruokaa mutta saattaa silloin tällöin syödä myös lihaa? Vielä parikymmentä vuotta sitten kukaan tuskin olisi edes pohtinut asiaa, mutta kun erilaisten ruokavalioiden määritteleminen on tullut yhä tärkeämmäksi, tarvitaan oma nimityksensä ihmiselle, joka ei ole varsinaisesti kasvis- eikä sekasyöjä vaan jossain niiden välimaastossa.

- Itse ilmiöt eivät välttämättä ole uusia, mutta niille syntyy uusia sanoja, toteaa Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Tarja Heinonen.

Näin on myös kasvispainotteisen sekasyöjän laita. Tällaista ihmistä voidaan nyt kutsua fleksitaristiksi eli fleksaajaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tietokantaan kirjatuista sanoista päätyy lopulta Kielitoimiston sanakirjaan vain murto-osa.

- Pääosa sanakirjaan otettavista sanoista on yleiskielen sanoja. Mukana on lisäksi jonkin verran erikoiskielten sanastoa ja tyyliltään arkisia sanoja.

Sanan on myös täytynyt vakiintua yleiseen käyttöön, mitä on etukäteen vaikea ennustaa.

Vuonna 2010 tietokantaan poimituista sanoista hiilijalanjälki ja vihapuhe ovat nykyään jokapäiväisiä, mutta harva enää muistanee, mitä tarkoittavat vaikkapa sointilatvus tai nanosukset. Siksi niitä ei myöskään löydy sanakirjasta.

Lue lisää aiheesta:

Vieläkö vuonna 2030 nihkeillään tai fleksataan? - Uusia sanoja syntyy jatkuvasti, mutta sanakirjaan päätyy vain harva (tilaajille)