Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Kotimaa

Kolumni: Marja- ja sienipaikat ovat perintöni, joita en muille paljasta

Marjastus ja sienestys otetaan meillä syksyisin suhteellisen vakavasti. Vaikka kukaan ei metsään pakotakaan, on itsestään selvää, että sinne mennään.

Metsään meno on lähellä omanlaista pyhää toimitustaan. Marjastusvaatteiksi ei käy mikä tahansa. Jos joku sattuu pahimmillaan soittamaan juuri kun on marjamättäällä, ei puhelimeen kailoteta kovaan ääneen. Kuiskaaminen ei ole liioittelua.

Ja sitä ilon määrää, kun osuu hyvälle mustikkamättäälle tai kun sieniä on noussut tuttuun paikkaan harvinaisen paljon. Silloin ei mietitä, että kuinka monta tuntia keräämiseen tai varsinkaan saaliin kotona puhdistamiseen ja pakastamiseen kuluu. Päinvastoin, kotoa korkeintaan soitetaan paikalle apuvoimia – tuokaa lisää sankoja!

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Itsekerätyissä marjoissa on sitä arvoa, mitä ruoassa ei nykyään osaa muuten arvostaa. Kun jääkaappiin unohtuu päivällisen jämät, ei niiden roskiin kaataminen kirpaise läheskään yhtä paljoa, kuin jos roskikseen joutuisi kaatamaan pilaantuneita marjoja.

Kerran järkytyin, kun mummoni kattoi jälkiruokapöytään marjoja, jotka hän oli olosuhteiden pakosta joutunut ostamaan kaupan pakastealtaasta. Yhdessä sitä päiviteltiin, että ei ole tällaista meillä ennen nähty.

Fitnessbuumin myötä nuorillekin marjat kelpaavat aiempaa paremmin. Niitä kipataan proteiinipuuron ja maitorahkan sekaan. Moni marjojen suurkuluttajaksi ryhtynyt harmittelee kuitenkin sitä, että marjat ovat niin kalliita ostaa. Kaikkien rohkeus ei riitä lähteä metsään itse keräämään, mikä on sääli. Marjojen kerääminen nimittäin onnistuisi usein vaikka auton näköetäisyydeltä, jolloin eksymistä ei tarvitse pelätä.

Niin, ne marja- ja sienipaikat, ne ovat salaisuuksia, joita varjellaan. Ihmettelen aina sitä kun joku kysyy, että mistä löysit saaliisi. Enhän minä sitä kerro, korkeintaan suuripiirteisesti vain sinne päin. Ne paikat ovat perintötietoa.

Kun lenkkeilijä kulkee ohitseni, harkitsen nopeasti, ehdinkö vielä maastoutua joksikin muuksi kuin hyvällä sienipaikalla olijaksi. Jos sienipaikkaan sattuu toinen sienestäjä, se ei harmita yhtä paljoa. Hän on itse osannut tulla oikeaan paikkaan, joten saalis hänelle suotakoon.

Sukulaisten ja muiden läheisten marjapaikkoja kunnioitetaan ja jätetään rauhaan, ainakin lakkasuot, koska lakat ovat aina kaikista tiukimmassa.

Vaikka en niitä sienipaikkojani paljastakaan, niin annan aloitteleville muutaman vinkin.

Kantarelleja ja mustatorvisieniä kannattaa etsiä paikoista, jotka erottuvat metsästä jo muutenkin. Esimerkiksi vanha metsäkoneen ura, metsätyypin reuna, kaatuneen puun juurakko tai iso mätäs ovat tällaisia.

Kun näet yhden mustatorvisienen, heittäydy maahan polvillesi ja anna katseen vaeltaa mättäällä. Pian näet, että hyvin maastoutuneita sieniä on vieressä paljon muitakin.

Ja mikä parasta, sienet ovat paikkauskollisia. Kun kerran löydät hyvän sienipaikan, pistä kivi tai mätäs tarkasti mieleen. Sinne kannattaa palata uudestaankin.