Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Kotimaa

Kolumni: Nuorten mielipiteet ovat tärkeä kurkistus tulevaan

Olen toimittanut Suoraa linjaa kymmenkunta vuotta. Nykisin sen virallinen nimi on Mielipide, mutta yhä edelleen niin täällä toimituksessa kuin lukijoidenkin mielissä palsta kulkee Suoriksena.

Reilusti yleistäen mielipiteiden kirjoittajat jakautuvat kolmeen ryhmään: keski-ikäiset ja sitä vanhemmat tavalliset lukijat, poliitikot ja virkamiehet. Monet kirjoittajista ovat tulleet tutuiksi vuosien myötä. Kiitos heille valmiudesta ottaa julkisesti kantaa omaa tai muiden mieltä askarruttaviin tai kiihdyttäviin kysymyksiin.

Siirtyminen nimimerkeistä oman nimen käyttöön oli suuri ja pelotti monia. Moni vanha tuttu katosi silloin. Nyt pelko on poissa, ja uusia – vakinaisempia ja satunnaisia – kirjoittajia tulee mukaan koko ajan lisää. Ani harvoin kirjoitus perutaan allekirjoitusvaatimuksen vuoksi. Yleensä vastaus pyyntöön on: ”No laita sitten nimi alle!”

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Reilua peliä. Jos kyse on vaikeasta, intiimistä aiheesta, jolla on kuitenkin laajempaa merkitystä, nimimerkkisuoja on yhä rikkumaton.

Ryöpsäyksittäin Mielipide-palsta saa nuorempaa verta. Usein, mutteivät aina, innostajina ovat äidinkielenopettajat. Nuorten mielipiteet ovat odotettuja ja toivottuja avaamaan maailmaa, joka tulevaisuuden keski-ikäisiä, virkamiehiä ja poliitikkoja askarruttaa tällä hetkellä.

Toivottavasti nuoret kirjoittajat ovat havainneet, miten mukavaa mutta myös tärkeää on ilmaista oma mielipide sanomalehdessä. Lehdessä ajatus ei seisahdu omaan kuplaan.

Alkukesästä julkaistiin Nella Vatasen ja Lauri Laamasen kirjoitus kaistamerkintöjen puuttumisen aiheuttamista ongelmista Koskikadulla. Oli toki ollut ennenkin puhetta, että siinä on vaikea ajaa, mutta nuorten kirjoituksesta alkanut keskustelu pani vihdoin systeemiin vauhtia.

Koskikadun asvalttiin maalattiin parkki- ja pysähtymispaikat. Kiitos, Nella ja Lauri, ajattelen teitä aina lämmöllä siitä ajaessani. Niin tekee moni muukin.

Tänä syksynä on julkaistu useita tärkeitä nuorten puheenvuoroja. Eilen Elmeri Tuominen kirjoitti järkyttäviin mittoihin paisutetusta pakkaamisesta: yksi naulain oli pakattu viiteen kertaan, ja vielä käyttöohjekin muovipussiin.

Maanantaina Siiri Eskelinen pohti vaateteollisuuden ja -kaupan aiheuttamaa halpakerskakulutusta: ”Olen huolissani, kestääkö ympäristömme turhien vaatteiden aiheuttaman kuormituksen.”

Sofia Laaksosen kirjoitus (3.9.) tuotantoeläinten oloista sai aikaan sen, mistä me ammattikirjoittajatkin saamme useimmiten vain haaveilla. Hänen mielipiteeseensä vastasi maanviljelijä Asko Miettinen (9.9.). Viljelijä oli monesta asiasta eri mieltä mutta vei rakentavasti keskustelua eteenpäin.

Tänään Jenni Hämäläinen pohtii, saavatko rikolliset Suomessa riittävät rangaistukset. Eivät saa, on opiskelijan ajattelun lopputulos.

Tässä oli muutama esimerkki, joiden toivon innostavan niin nuoria kuin varttuneempiakin pistämään sormensa tietokoneen näppäimistölle. Maailma tarvitsee tekoja, mutta ei niitä ilman puhetta synny.