Maanantai, 17.12.2018 
Raakel
Kotimaa

Kolumni: Enhän minä, vaan ne muut töpeksivät

Olipahan rysäys. Ajoin pyörällä suojatietä pitkin Kirkkokadun yli, eturengas tökkäsi reunakiveykseen ja lennähdin ohjaustangon yli jalkakäytävälle.

Moni voi kuitata haaverini toteamalla, että ähäkutti, talutapas ensi kerralla pyörääsi, kun liikut jalankulkijoille tarkoitetulla suojatiellä ja jalkakäytävällä. Jalkakäytävällähän saavat ajaa pyörällä vain alle 12-vuotiaat.

Kun liikkuu paljon sekä jalkaisin, pyörällä että autolla, ei voi lokeroida ja lytätä mitään liikkuvaa ryhmää lyttäämättä samalla myös itseään. Monella tuntuu kuitenkin olevan kaupunkiliikenteessä kestoharmitus päällä liikennöintivälineestä riippumatta, kun muut ”eivät osaa”.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jalan ja autolla liikkuessa hiuksia nostattavat kaahailevat, nopeita käännöksiä tekevät pyöräilijät. Jalkaisin ei passaa ottaa yhtään sivuaskelta varmistamatta, sillä muuten on vaarana päätyä takaa vyöryvän pyörän eteen. Autolla ajaessa kauhistuttavat pyöräilijät, jotka kurvaavat vauhdilla suojatielle suuntamerkkejä näyttämättä.

Pyöräillessä odottaisi taas autoilijoilta joustavuutta ja kohteliaita tapoja risteysliikenteessä, ja jalankulkijoilta erityisesti sitä, että nämä valitsevat kevyen liikenteen väylällä selkeästi jommankumman reunan eikä keskitietä.

Joensuu on pyöräilykaupunki, ja pääsääntöisesti matkaa pääsee tekemään hyvin sujuvasti kevyen liikenteen väylillä. Joitain riskiryhmiä tekee mieli nostaa esille.

Pienemmillä poikapyöräilijöillä huomio on usein lukittu etupyörään; miten pitkän matkaa sen saa pidettyä ilmassa. Vähän vanhemmilla pojilla näyttää yleistyneen tapa ajaa pyörällä kädet taskuissa.

Sitten on tietysti niitä, jotka suhaavat menemään näpytellen samalla kännykkäänsä. Ei hyvä.

Verenpainetta nostavat myös ryhmäliikkujat, joiden huomio keskittyy seurusteluun. Tällöin sivuitse tai ohitse pyrkivät joutuvat käyttämään välillä metsikkökaistaa. Kellon rimpautus auttaa useimmiten, mutta toisinaan se tuntuu herättävän ärtymystä.

Yksi arvaamaton ryhmä ovat lemmikkien ulkoiluttajat. Mitä useampi murre on narussa, sitä kauempaa seurueen pyrkii kiertämään.

Sen verran on koirista itselläkin kokemusta, että hehän pyrkivät ohjaamaan kulkua lajitovereidensa aiemmin jättämän ”viestinnän” mukaan. Aina ei ole selvää, kuka on kulun- ja laumanjohtaja.

Sitten on näitä 100-prosenttisesti koiraansa luottavia, jotka antavat lemmikin viipottaa niin pitkällä edellään, kun talutushihna vaan antaa myöten.

Kanssaliikkujilleen ikävimmiksi ihmisiksi luokittelisin jääräpäiset, liikennesäännökset tuntevat – tai niin ainakin luulevat – henkilöt, jotka eivät jousta piirun vertaa omista näkemyksistään. He löytävät syyn aina muista.

Entä otinko alussa kertomastani rysäyksestä opikseni? No tietenkin otin. Nyt pyrin hyppyyttämään eturengasta korkeammalle, ettei haavereita sattuisi. Samalla voin kuvitella olevani taas hetken aikaa keuliva pikkupoika.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa