play

Kelassa tulorekisterin tuplavarmistus alkuvuodesta

TalousNosturi Oy:n talouspäällikkö Heli Torvinen kertoo, että tulorekisteri on teettänyt lisätöitä, koska palkanlaskentaohjelmistot vaativat asetuksien muutoksia, lisäoikeuksien pyytämistä asiakkailta ja kuukausittaiset toimintatavat muuttuvat. Uudistus kuitenkin helpottaa jatkossa palkanlaskijoiden työtä.

TalousNosturi Oy:n talouspäällikkö Heli Torvinen kertoo, että tulorekisteri on teettänyt lisätöitä, koska palkanlaskentaohjelmistot vaativat asetuksien muutoksia, lisäoikeuksien pyytämistä asiakkailta ja kuukausittaiset toimintatavat muuttuvat. Uudistus kuitenkin helpottaa jatkossa palkanlaskijoiden työtä. Kuva: Laura Oja

Ari Helminen / Uutissuomalainen

Kauan odotettu tulorekisteri otetaan käyttöön ensi vuoden alusta. Tulorekisteriin ilmoitetaan kaikki maksetut palkat ja jatkossa myös etuudet ja eläkkeet. Keväästä lähtien kansallisen tulorekisterin perustamishanke on testannut tiedon tuottajien, palkka- ja matkahallintaohjelmistojen toimittajien ja tiedon käyttäjäorganisaatioiden kanssa uuden rekisterin toimivuutta. Tulorekisteriyksikön johtaja Terhi Holmström Verohallinnosta vakuuttaa aikataulun pitävän.