Keskiviikko, 19.12.2018 
Iikka, Iiro
Kotimaa

Tuomioja päiväkirjassaan: Työeläkeyhtiö Varma hääri taustalla kaataakseen Lipposen ja nostaakseen Tuomiojan tilalle SDP:n johtoon

  • STT
SDP:n vaalikampanjan avauksessa tammikuussa 1995 lauloivat puoluesihteeri Markku Hyvärinen, varapuheenjohtaja Liisa Jaakonsaari, puheenjohtaja Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER SDP:n vaalikampanjan avauksessa tammikuussa 1995 lauloivat puoluesihteeri Markku Hyvärinen, varapuheenjohtaja Liisa Jaakonsaari, puheenjohtaja Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan työeläkeyhtiö Varma ja sitä edeltänyt Eläke-Sampo vaikuttivat 20 vuotta sitten aktiivisesti taustalla yrittäessään kaataa pääministeri Paavo Lipposen SDP:n johdosta ja saada Tuomiojan nousemaan tilalle.

Tuomioja kirjoittaa tänään julkistetussa uutuuskirjassaan, että Eläke-Sammon toimitusjohtaja Markku Hyvärinen tarjosi 50  000 markan vaalirahaa hänen vuoden 1999 eduskuntavaalikampanjaansa. Aiemmin Hyvärinen oli toiminut SDP:n puoluesihteerinä.

–  Näin olisi siis vaalirahoituskin kunnossa, jos ehdolle lähtisin, Tuomioja kirjoitti päiväkirjaansa tammikuussa 1998.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuomiojan mukaan Hyvärinen sanoi, että "firmalla on ollut tapana tasapuolisesti tukea työeläkejärjestelmän ystäviksi tiedettyä kokoomusta ja SDP:tä".

Hyvärinen oli Tuomiojan mukaan huolissaan siitä, että SDP ei pärjäisi vaaleissa Lipposen johdolla, jolloin puolueella ei olisi enää asiaa hallitukseen ja paineet Lipposen vaihtamiseen kasvaisivat. Hyvärinen halusi valmistautua asiaan jo hyvissä ajoin.

Tuomiojan poliittisten päiväkirjojen sarjan kolmas osa "Ei kai eilisestä jäänyt vammoja" (Tammi) kattaa vuodet 1998–2000, jolloin Tuomioja nousi ensin kauppa- ja teollisuusministeriksi ja sitten ulkoministeriksi.

"Meillä kaikilla on joskus vaikeaa Paavon kanssa"

SDP menetti kannatustaan vuoden 1999 vaaleissa, mutta säilytti asemansa suurimpana puolueena ja Lipponen sai jatkaa pääministerinä. Tuomioja nousi ministeriksi, mutta Lipposen hallitukseen lähtö oli hänelle kova pala.

–  Jos otan tarjouksen vastaan, merkitsee se lopullista luovuttamista ja opportunismia, jota voi perustella vain hyvin henkilökohtaisin syin, Tuomioja kirjoitti huhtikuussa 1999 hieman ennen kuin hänet nimitettiin kauppa- ja teollisuusministeriksi.

–  Lipponen voi olla vähän vähentänyt julkista yrmyilyään, mutta perusasioissa hän on aivan yhtä toivottoman oikeistolainen kuin ennenkin eikä salli peruslinjansa horjutusta. Siitä ei voi seurata muuta kuin uusi vaalitappio neljän vuoden päästä, ainakaan mikään muu ei ole ansaittua, hän jatkoi.

Tuomioja kirjoittaa päiväkirjoissaan myös Lipposen ja Ruotsin silloisen pääministerin Göran Perssonin vaikeasta suhteesta. Tuomiojan mukaan Persson tiedusteli häneltä vierailulla Yhdysvalloissa, miksi Lipponen suhtautuu häneen ja ruotsalaisiin niin vihamielisesti.

Tuomiojan mukaan Persson kertoi, että Lipponen oli kerran vähällä lyödä Perssonia ja oli heristellyt nyrkkiään tämän naaman edessä miestenhuoneessa Malmössä.

Etelä-Afrikan silloinen presidentti Thabo Mbeki laukaisi tilanteen tulemalla väliin "rauhantekijänä".

–  Tähän en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin todeta, että meillä kaikilla on joskus vaikeaa Paavon kanssa, Tuomioja kirjoitti päiväkirjaansa syyskuussa 2000.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa