Maanantai, 12.11.2018 
Virpi
Kotimaa

Orpo näkee irtisanomislakikiistassa vahvan poliittisen virityksen – Terhon mukaan koko riidassa on kyse siitä, että ay-johto haluaa tasoittaa Rinteen tietä pääministeriksi

  • STT
Irtisanomislakikiistassa ei ole luvassa uusia kompromisseja hallituksen puolelta. Kiista pienten yritysten irtisanomissuojan heikentämisestä on tällä hetkellä pattitilanteessa, sillä työtaisteluihin käyneet liitot eivät aio perääntyä, ellei hallitus peru kaavailtua lakihanketta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että hallitus on jo tullut vastaan muuttamalla esitystä lausuntokierrokselta saadun palautteen perusteella. Silloin rajausta kavennettiin alle kahdenkymmenen työntekijän yrityksistä alle kymmenen työntekijän yrityksiin.

Orpo arvioi, että tunteet käyvät edelleen kuumina tämän viikon tapahtumien jälkeen. Eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta kiistasta annetun tiedonannon jälkeen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tässä on vahvasti tunteet pinnassa, mutta aina pitää olla valmis etsimään ratkaisuja, miten päästään eteenpäin, Orpo sanoo STT:lle.

Ay-liikkeen työtaisteluja Orpo pitää ylimitoitettuina ja kohtuuttomina. Hänen mukaansa työtaistelut osuvat sellaisiin yrityksiin, jotka eivät ole varsinaisen kiistan osapuolia.

–  Tällainen vastakkainasettelu ei hyödytä ketään.

Terho syyttää ay-liikettä juonittelusta

Tässä tilanteessa on erittäin vahva poliittinen viritys, Orpo vastaa, kun häneltä kysyy kantaa sinisten puheenjohtaja Sampo Terhon lauantaisiin kommentteihin.

Ylen Ykkösaamun haastattelussa Terho väitti, että koko irtisanomislakikiistan taustalla on ay-liikkeen pidemmän aikaa punoma juoni. Hänen mukaansa ay-liike oli etukäteen päättänyt tehdä mistä tahansa pienestä asiasta suuren kiistan puskeakseen SDP:n vaalikampanjaa eteenpäin, kun seuraavat eduskuntavaalit alkavat olla kulman takana.

Terho maalaili, että ay-johtajat haluavat ammattiliittotaustaisesta Antti Rinteestä (sd.) seuraavan pääministerin.

–  He aikanaan työnsivät (Jutta) Urpilaisen syrjään, kun kyllästyivät häneen ja pistivät Rinteen tilalle, Terho sanoi Ylellä.

–  Nyt on seuraava vaihe menossa. He haluavat hänet pääministeriksi, ja silloin he saavat koko maan panttivangiksi tässä kysymyksessä.

"Tahti on ollut tietysti kova"

Työministeri Jari Lindström (sin.) puolestaan moitti perjantaina hallituksen tapaa ajaa työmarkkinauudistuksia.

– Olemme monesti tässä matkan varrella huomanneet, että meillä on vähän liikaa palloja ilmassa, että tavallaan yksi asia ei ole mennyt vielä maaliin ja sitten ollaan jo viety seuraavaa eteenpäin, Lindström vastasi kysymykseen, onko hallitus yrittänyt haukata uudistuksissa liian suurta palaa kerralla.

Orpo ei halua kovin tarkkaan arvioida Lindströmin kommentteja, sillä hän ei ole tutustunut haastatteluun kokonaisuudessaan. Orpo kuitenkin muistuttaa, että hallituksen aloittaessa työttömyysluvut olivat korkealla, eikä talous ollut vielä kasvussa.

–  Me olemme kääntäneet tämän kelkan niin, että olemme tehneet jatkuvasti toimenpiteitä työllisyyden ja talouskasvun eteen, Orpo sanoo.

–  Tahti on ollut tietysti kova ja siinä on voinut olla joillakin vaikeuksia pysyä mukana.

Usko työllisyysvaikutukseen pitää

Orpo näkee, että Suomen vahvuus on aina ollut se, että asioista on pystytty keskustelemaan. Hän toivoo, että lakihankkeen kovaääniset arvostelijat esittäisivät keinoja, joilla olisi vastaava työllisyysvaikutus kuin irtisanomissuojan heikentämisellä.

Valtiovarainministeri uskoo lakihankkeen työllistävään vaikutukseen, jos pienet yritykset rohkaistuvat sen avulla palkkaamaan uusia työntekijöitä. Monien ekonomistiarvioiden mukaan irtisanomissuojan heikentämisen positiiviset työllisyysvaikutukset ovat kuitenkin pieniä tai epäselviä.

–  Siitä on ehkä vaikea löytää tutkimustietoa, mutta uskon vahvasti siihen, että kun meillä on 170  000–180  000 yksinyrittäjää ja kymmeniätuhansia alle kymmenen hengen yrityksiä, niin esityksellä on vaikuttavuutta, Orpo sanoo.

–  Eihän kukaan palkkaa irtisanoakseen vaan pitääkseen töissä, hän huomauttaa.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa