Sunnuntai, 9.12.2018 
Anna, Anne, Anni
Kotimaa

"Täällä on melkoinen bambuhässäkkä" – pandat Pyry ja Lumi herkuttelivat kotimaisella bambulla

  • STT
Kotimainen bambu maistui Ähtäri Zoon Pandatalossa tänään. LEHTIKUVA / HANDOUT / ProAgria Etelä-Pohjanmaa Kotimainen bambu maistui Ähtäri Zoon Pandatalossa tänään. LEHTIKUVA / HANDOUT / ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Ähtärin pandat näyttävät pitävän suomalaisesta bambusta, ainakin yhden päivän maistatuksen perusteella.

Pro Agrian Bambua pandoille -hankkeen johtaja Jari Luokkakallio kertoo, että pandat mussuttelivat tyytyväisinä seitsemää bambulajiketta, joita niille torstaina tarjottiin. Sen sijaan hän sanoo, että vielä oli liian aikaista arvioida, oliko jokin lajike suosittu yli muiden.

–  Täällä on melkoinen bambuhässäkkä. Eläinhoitaja kertoo tuloksen aamulla – pandat kun jatkavat syöminkejään vielä yöllä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Luokkakallio kuvailee, kuinka lajikkeet tarjottiin pandoille erillisinä kasoina, jotka pandat mylläsivät perusteellisesti.

Päivä oli jännittävä, koska se näytti, kelpuuttavatko pandat Pyry ja Lumi Suomessa kasvatetut bambulajikkeet osaksi ravintoaan.

–  Pandat ovat ronkeleita eläimiä. Pandahoitaja sanoi, että hän voi yhtenä viikkona tilata kymmenen lajiketta, joista pandat kelpuuttavat viisi, ja seuraavana viikkona ne hyväksyvätkin viisi muuta.

Pandojen ruokahalu kannustin kotimaiselle tuotannolle

Suomessa kasvatetut bambulajikkeet ovat kaikki vuoristosta kotoisin, eli ne kestävät pakkasasteita ja lunta.

–  Kunhan juuristo pysyy sulana, bambu pärjää pakkastalvenkin yli, Luokkakallio sanoo.

Lumeton paukkupakkanen voi sen sijaan olla bambuille ongelma.

Bambua pandoille -hanke oli alun perin kolmivuotinen, eli aikataulun mukaan se loppuisi vuodenvaiheessa. Luokkakallio sanoo, että hankkeelle haetaan lisäaikaa, jotta tulevan talven vaikutukset bambukasvustoihin saataisiin tarkistettua.

Millainen on bambun tulevaisuus Suomessa? Luokkakallion mukaan suurimittaiseen tuotantoon on vielä pitkä matka. Panda syö 30–40 kiloa tuoretta bambua vuorokaudessa, joten kotimaiselle tuotteelle olisi kysyntää. Vientituotteeksi bambusta tuskin on.

–  Ehkä jos se maistuisi pandoille paremmin kuin hollantilainen bambu. Mutta se vaatisi jo melkoisia tuotantomääriä. Pandahoitaja tosin sanoi, että jos meillä olisi tarjota bambunversoja, niin se olisi melkoinen vientituote.

Pandoille bambua on Leader-hanke eli maaseudun kehittämishanke paikallisella rahoituksella.

–  Osallistujat ovat tehneet tätä talkootyönä, tai kökkätyönä, niin kuin pohjalainen sanoo. Käytännön ihmiset ovat kokeilleet käytännön tasolla miten tämä toimii.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa