Keskiviikko, 19.12.2018 
Iikka, Iiro
Kotimaa

Suomen pienimmältä poliisikoiralta ei jää rahakaan haistamatta – Jekku on yksi vuoden virkakoirista

  • STT
Jekku on löytänyt muun muassa rikollisten kätkemää käteistä ja ison määrän aseita. LEHTIKUVA / HANDOUT / KENNELLIITTO JUKKA PÄTYNEN Jekku on löytänyt muun muassa rikollisten kätkemää käteistä ja ison määrän aseita. LEHTIKUVA / HANDOUT / KENNELLIITTO JUKKA PÄTYNEN
Parsonrussellinterrieri Jekulla on kova työ. Se etsii päivätyökseen huumausaineiden lisäksi rahaa, passeja ja aseita. Jekku on löytänyt muun muassa rikollisten kätkemää käteistä ja ison määrän aseita. Toisin kuin voisi ajatella, sen pienestä koosta on työssä hyötyä. Jekku mahtuu sinne, minne ihminen ei.

Nyt Jekku saa tunnustusta työstään. Se on yksi vuoden virkakoira 2018 -arvonimen saavista koirista. Vuoden virkakoirat palkitaan Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa joulukuun puolivälissä.

Kovaa työtä rajalla ja vankilassa

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuoden virkakoiria on muitakin. Jekun lisäksi palkinnon saavat rajakoira Loki, sotakoira Ego, vankilakoira Iiro ja tullikoira Manu. Saksanpaimenkoira Loki työskentelee Vaalimaan rajavartioasemalla ja tarkkailee päivittäin Suomen itärajaa. Luvatonta rajanylitystä tutkiessaan Loki on löytänyt muun muassa puhelimen sim-kortin.

Saksanpaimenkoira Ego tekee työtään Kainuun prikaatissa, missä se osallistuu varusmiesten koulutukseen. Vankilakoira Iiro puolestaan tarkastaa muun muassa Oulun vankilaan tulevia ihmisiä ja autoja. Bordercollie Iiro on palkittu aiemminkin – se on napannut vankilakoirien Pohjoismaiden mestaruuden.

Vuoden tullikoira Manun on pitänyt kiireisenä Helsinki-Vantaan lentokentän ihmisvirta. Labradorinnoutaja Manu on paljastanut neljässä vuodessa lähes 900 huumeiden salakuljetustapausta.

Kaikkia palkittavia virkakoiria yhdistää paitsi valtava työmotivaatio myös tarkka hajuaisti. Vuoden virkakoirat ovat valinneet Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos, Poliisi ja Tulli.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa