Keskiviikko, 16.1.2019 
Ilmari, Ilmo
Kotimaa

Kolumni: Halkopino oikealle käsivarrelle ja ikkunasta pihalle

Kello sammuksiin, hipsien makuuhuoneesta, vessa, kahvinkeitin käyntiin, puurokattila kaapista, nappulat koiralle ja ensimmäinen vilkaisu puhelimeen. Näin alkava arkiaamu tuntuu tutulta ja turvalliselta.

Rutiinit ovat meille ihmisille kovin tärkeitä ja rakkaita. Ja toki myös tarpeellisia: on oikein hyvä, ettei joka kohdassa tarvitse miettiä, miten päin istun tuolille tai kuinka lähden liikennevaloista liikkeelle. Mutta paatuneille aivoillemme rutiinien rikkominen tekisi kovin hyvää. Toistamalla asiat lähtökohtaisesti aina samalla tavalla aivojen ei tarvitse havainnoida ympäristöä tai tehdä uusia päätelmiä.

Kuulemma juuri aamuisin olemme tiukimmin kiinni totutuissa tavoissa. Päivä ja ilta voivat muuttaa muotoaan monella tavalla, mutta suurin osa meistä noudattaa suunnilleen samoja askelmerkkejä aamusta toiseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Eräs työhyvinvointivalmentaja kehotti kokeilemaan, miten erilaiselta koko päivä tuntuu, jos syökin aamiaisen seisaallaan tai lähtee aamulla ulos ikkunasta.

Pieniä arkisia poikkeamia voi tehdä istumalla eri paikalle kuin yleensä – olipa kyse sitten kotoisesta ruokapöydästä, työpaikan palaverista tai vaikka linja-autosta. Samoin asiointi eri ruokakaupassa tai työmatkan kulkeminen eri reittiä sotkee aivojen rutiinikaavioita sujuvasti.

Psykologien mukaan aivomme tykkäävät rutiineista samasta syystä kuin me ihmiset ylipäätään: ne ovat helppoja eivätkä aiheuta vaivaa. Mutta siinä missä ne kangistavat ajattelua, ne myös heikentävät fysiikkaamme. Kaikki tasapainosta ja lihasmuistista lähtien porautuu juuri rutiiniin tai sen puutteeseen.

Oikea- tai vasenkätisyys ei ole oppimistavoista kiinni, mutta sen sijaan se, kumpi käsi aina sujahtaa päällimmäiseksi, kun pistää kätensä puuskaan tai ristii sormensa, on ihan aivojen rutiiniterveisiä. Kannattaa kokeilla! Tuntuu nimittäin aivan oudolta ja väärältä, kun ei mene kuten aina.

Sama havainto tulee, jos pinoaa jotain – vaikkapa halkoja tai ison kasan pyykkejä – käsivarrelleen. Jostain syystä minulla vasen käsi kantaa paljon suuremman ja vakaamman kuorman.

Ja vauvakin kulki ensimmäisen vuoden juuri vasemman käteni varassa, vaikka oikea muuten se varsinainen käyttökäsi onkin. Käden vaihtaminen aiheuttaa suorastaan hikoilua; eihän nämä tässä pysy.

Tarvitsemme rutiineja luonnollisesti koko ajan elämässämme, eikä niiden liiallinen karsiminen hyödytä arkea mitenkään. Mutta automaattiasetuksilla puskeminen tilanteesta, päivästä ja vuodesta toiseen tylsistyttää ja kaventaa ajattelua. Tuntuu, että ne meistä, jotka kiihkeimmin rakastavat sääntöjään ja rutiinejaan, ovat myös varmimpia siitä, että ovat oikeassa ja muut väärässä.

Toisella tapaa tekeminen voi olla silmiä avaavaa kokemus vähän samalla tapaa kuin vieraaseen ympäristöön, ihmiseen tai kulttuuriin tutustuminen. Sitä saattaa vaikka hoksata, miten kummallisia ne omat tavat voivatkaan toisen silmissä olla.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa