play

Vegaaniruokaa tarjoillaan yhä useammassa koulussa mutta vain harva valitsee sitä lautaselleen

Osassa kaupungeista vegaaniruokaa on voinut saada erityisruokavalioilmoituksella jo usean vuoden ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Osassa kaupungeista vegaaniruokaa on voinut saada erityisruokavalioilmoituksella jo usean vuoden ajan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Mahdollisuus vegaaniruokaan näyttäisi olevan tarjolla jo useissa kouluissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Espoon peruskouluissa ja lukioissa vegaanista ruokaa aletaan tarjoilla viimeistään maaliskuusta alkaen vegaaniruokailijoiksi erityisruokavalioilmoituksella ilmoittautuneille. Lisäksi Oulussa vegaaniruokamahdollisuutta suunnitellaan parhaillaan lukioihin. Vegaaniruokavalio tarkoittaa pääpiirteittäin sitä, ettei henkilö syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita, kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai niiden johdannaisia.