play

Suomessa jalostetaan paremmin talvea sietäviä mehiläisiä

Mehiläistarhauksen päätuote on hunaja, mutta sen lisäksi mehiläispesät tuottavat esimerkiksi siitepölyä ja vahaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Mehiläistarhauksen päätuote on hunaja, mutta sen lisäksi mehiläispesät tuottavat esimerkiksi siitepölyä ja vahaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT

Suomessa pyritään parhaillaan jalostamaan mehiläisiä, jotka sietävät pitkää talvea nykyistä paremmin. Toiveena on myös lisätä mehiläisemojen kasvatusta Suomessa. Suomeen on pitkään tuotu ulkomaisia mehiläisemoja, mutta niiden perimä ei aina sovellu Suomen olosuhteisiin, Suomen Mehiläishoitajain Liitosta (SML) kerrotaan.