Lauantai, 20.4.2019 
Nella, Lauha
Kotimaa

Veikkaus: Nyt puhuu kaikkien aikojen suurimman Lotto-voiton saanut mies - "Ei sitä meinannut uskoa todeksi"

  • Jani Leinonen

Loton lauantai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma, jonka pelannut mies voitti historian suurimman yksittäisen potin 15,5 miljoonaa euroa. Veikkaus tiedottaa päässeensä onnittelemaan asiakaspalveluun puhelimitse yhteyttä ottanutta voittajaa. Voittaja oli tehnyt rivinsä Lohjalla Routionmäen Tarmo Lähikauppa MK Marketissa.

Maanantaina Veikkaus lähetti medialle tiedotteen, jossa voittaja kertoo illan kulusta.

- Olin ensin menossa ostamaan peliä ABC-huoltoasemalta, mutta onneksi siihen pihaan pamahti juuri ennen minua bussilastillinen eläkeläisiä. Ajattelin, että enpä nyt jaksa mennä pitkäksi aikaa jonottamaan ja ostin kupongin sitten myöhemmin kauppareissulla. Eläkeläisistä oli jälleen mittavaa hyötyä, nimettömänä pysyttelevä voittaja nauraa tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Loton kohdalla olen aina ajatellut, että eipä ole niin kiire sen kanssa. Sunnuntaina sitten aloin katsoa omaa kuponkiani, jossa oli ensin yhdellä rivillä neljä oikein ja yhden numeron päässä viisi. Mietin että meni tosi lähelle viisi numeroa oikein.

Todellinen jymypaukku odotti sitten pelikupongin alimmalla rivillä. Historian suurimman yksittäisen lottovoiton sisältäneessä kupongissa oli muutamia rivejä, joista viimeisessä oli ainoana valtakunnassa kaikki seitsemän arvontanumeroa oikein.

Täysosumaa ei ollut löytynyt viiteentoista perättäiseen arvontaan. Lauantaina odotettu osuma tuli, mikä tietää pelin historian suurinta yksittäistä voittoa, 15,5 miljoonaa euroa.

- Tarkistin ja katsoin numeroita. Ja tarkistin. Ei sitä meinannut uskoa millään todeksi. Vaimolle sanoin, että tiedätkö mitä. Nyt osui toden teolla. Hän ei usko vieläkään voiton olevan totta. On tässä seurattu mediasta juttuja ja näytti, että on ollut välillä aivan ykkösuutisena tämä potti.

Lottoa mies on pelannut aiemminkin, mutta hänen kohdalleen on osunut aiemmin vain pienempiä voittoja.

- Varmaan monet muutkin voittajat ajattelevat samoin. Ei sitä koskaan usko, että se iso potti Lotosta voisi tulla omalle kohdalle. Aiemmin on tullut joskus kymppejä. Voiko olla mahdollistakaan tällainen, voittaja äimistelee.

Mies epäilee, että historiallinen potti saattaa vaikuttaa yöuniin.

- Voitosta olen tietoinen mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että en oikein ymmärrä miten iso raha tuo voitto on. Saa nähdä, että iskeekö se tajuntaan niin että menee unet. Ei tässä ole vielä ehtinyt miettiä, että mitä rahoilla voisi tehdä. Mahdollisuuksia tällainen varmasti avaa. Iso summa se on.

Kaikkien aikojen suurimmat Lotto-voitot: 

15,5 miljoonaa euroa: Lohja, kierros 6/2019

14,5 milj. euroa: Ruokolahti, kierros 22/2018

13,3 milj. euroa: Lahti, kierros 15/2014

12,8 milj. euroa: Helsinki, kierros 36/2013

12,2 milj. euroa: Helsinki, kierros 43/2012

10 milj. euroa: Kempele, kierros 13/2018

Lähde: Veikkauksen tiedote

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa