play

Talous kasvaa, mutta vipit vinkuvat edelleen ja ylivelkaantuminen jatkuu

Velkaantuminen on kasvanut koko 2000-luvun, ja tuleva korkojen nousu tulee entisestään pahentamaan tilannetta, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.). LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Velkaantuminen on kasvanut koko 2000-luvun, ja tuleva korkojen nousu tulee entisestään pahentamaan tilannetta, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.). LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT

Liian monelle suomalaiselle velasta on tullut 2000-luvun aikana veljenpojan sijasta pahamaineinen Amerikan-serkku, jonka olemassaolosta oltaisiin mieluiten hiljaa. Vaikeneminen ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole kultaa, sillä ylivelkaantuminen on nakertamassa jo kansatalouden perusteita.