Tulosta tämä sivu
Kotimaa

Yön uutiskooste: Terho luottaa sinisillä olevan eduskuntaryhmän vaalien jälkeenkin, asekauppa kasvaa edelleen

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho sanoo STT:n haastattelussa luottavansa siihen, että sinisillä on eduskuntaryhmä myös eduskuntavaalien jälkeen. Sinisten tavoite eduskuntavaaleissa on paikka pienpuolueena ja 5–10 kansanedustajaa.

Viime aikojen gallupeissa sinisten kannatus on roikkunut yhden ja kahden prosentin välillä.

Tiedustelulait saamassa viimeisen sinetin tänään eduskunnassa

Siviili- ja sotilastiedustelulait ovat tänään eduskunnassa toisessa käsittelyssä. Eduskunta hyväksyi lakien sisällön ensimmäisessä käsittelyssä perjantaina. Nyt lait ovat saamassa viimeisen sinetin, kun eduskunta äänestää niiden lopullisesta hyväksymisestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tiedustelulakeihin on liittynyt eduskunnassa monipolvinen prosessi. Lakeja piti käsitellä eduskunnan täysistunnossa jo helmikuussa, mutta ne vedettiin yllättäen pois asialistalta. Lait päätyivät uudelle kierrokselle valiokuntiin.

Sovittelija antoi sovintoehdotuksen Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Varustamoiden työriidassa

Sovittelija Jukka Ahtela on antanut sovintoehdotuksen Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Varustamoiden välisen työriidan ratkaisemiseksi, kerrotaan Valtakunnansovittelijan toimiston verkkosivuilla. Vastaukset annetaan tänään kello kahdelta iltapäivällä.

Ahtela antoi sovintoehdotuksensa yöllä hieman kello kolmen jälkeen.

Osapuolet ovat neuvotelleet ulkomaanliikenteen aluksissa työskentelevän kansipäällystön työehtosopimuksista.

Suomen Laivanpäällystöliitto on ilmoittanut alusten kansipäällystön työnseisauksesta, joka alkaa 16. maaliskuuta kuudelta aamulla, ellei ratkaisua ennen sitä löydy.

Poliisin tehovalvontaviikko alkaa maanteillä

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä tällä viikolla. Valvonnassa saavat erityistä huomiota kännykän ja turvavöiden käyttö sekä suojatiesääntöjen noudattaminen.

Tarkkaavaisuuden herpaantuminen liikenteessä johtuu yleensä puhelimen käytöstä, muistuttaa Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio.

Turvavyö jää poliisin mukaan liian usein kiinnittämättä varsinkin taajamissa, pakettiautoissa ja auton takapenkeillä.

Suojatietä lähestyvien kuljettajien käyttäytymistä poliisi seuraa erityisesti tilanteissa, joissa suojatielle pyrkii vanhuksia tai lapsia.

Tallinnan tunnelihankkeet esillä maakuntahallituksessa tänään

Tallinna-tunnelin kilpailevat hankkeet ovat esillä tänään Uudenmaan maakuntahallituksen ylimääräisessä kokouksessa. Maakuntakaavan käsittelyssä on määrä ottaa kantaa Tallinna-tunnelin linjaukseen.

Reittivaihtoehdoista yksi kulkee Helsinki-Vantaan lentoasemalta Otaniemen kautta, toinen lentoasemalta Ilmalan aseman ja Otaniemen kautta ja kolmas lentoasemalta Helsingin rautatieaseman kautta Tallinnaan.

Tunnelia ovat valmistelleet sekä virkamieshanke FinEst Link että liikemies Peter Vesterbackaan henkilöitynyt Finest Bay Area Development.

Uutissuomalainen: Jopa 88 prosenttia eduskuntavaaliehdokkaista katsoo, että koulutusleikkaukset on peruttava

Eduskuntavaaliehdokkaista 88 prosenttia katsoo, että tämän ja edellisen hallituskauden koulutusleikkaukset on peruttava, kertoo Uutissuomalainen. Luvut käyvät ilmi Uutissuomalaisen vaalikoneaineistosta.

Eri tai täysin eri mieltä koulutusleikkausten perumisesta on vain yhdeksän prosenttia ehdokkaista.

Voimakkaimmin perumisten kannalle ovat asettuneet vasemmistoliiton, vihreiden, SDP:n ja RKP:n ehdokkaat.

Alhaisimmaksi perumisten puolesta puhuminen jää tämän vaalikauden hallituspuolueissa, mutta niidenkin ehdokkaista enemmistö kallistuu perumisten kannalle.

Vastaukset ovat noin 1 400 ehdokkaalta, jotka ovat vastanneet Uutissuomalaisen kysymyksiin Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien vaalikoneissa Helsingin, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan, Vaasan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

Etiopian lentoturmassa kuolleista ainakin 19:llä yhteyksiä YK:hon

Etiopian lentoturmassa kuolleista ainakin 19:llä oli yhteyksiä YK:hon, kertoo YK:n siirtolaisjärjestön IOM:n johtaja.

Yhteensä 157 ihmistä kuoli, kun Ethiopian Airlinesin matkustajakone putosi maahan pian nousun jälkeen sunnuntaiaamuna. Kone oli matkalla Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Kaupungissa on alkamassa tänään YK:n ympäristöohjelman kokous.

Siirtolaisjärjestön johtajan Antonio Vitorinon mukaan turman jäljiltä on kadoksissa myös lukuisia työntekijöitä maailman ruokaohjelmasta, YK:n pakolaisjärjestöstä, Maailmanpankista ja YK:n ympäristöohjelmasta. (Lähde: AFP)

Lähes kolmannes Syyrian lapsista tuntee turvattomuutta

Yli puolet Syyrian lapsista on humanitaarisen avun tarpeessa ja kolmasosa poissa koulusta, selviää Pelastakaa Lapset -järjestön kyselystä. Järjestön tutkimukseen osallistui yli 360 lasta Syyrian luoteis- ja koillisosien neljässä maakunnassa.

Lähes kolmannes lapsista kertoo tuntevansa olonsa turvattomaksi aina tai usein. Lisäksi monet ovat levottomia ja yksinäisiä.

Selvitys julkaistiin Syyrian sodan kahdeksannen vuosipäivän alla. Konfliktin yhdeksäs vuosi alkaa maaliskuun 15. päivänä.

Tällä viikolla Brysselissä järjestetään Syyria-konferenssi, jossa käsitellään avun tarvetta, rauhanprosessia ja Syyrian tulevaisuutta.

Asekauppa kasvaa edelleen, Yhdysvallat ykkösmyyjä

Kansainvälinen asekauppa kasvaa edelleen, vaikka kasvu onkin hieman hidastunut, kertoo rauhantutkimusinstituutti Siprin tuore raportti. Yhdysvallat on edelleen lisännyt etumatkaansa maailman suurimpana aseiden viejänä.

Asekaupan kasvun veturina on toiminut Lähi-itä, sillä myynti kaikille muille alueille on raportin mukaan vähentynyt. Vuosina 2014–18 yli puolet kaikista Yhdysvalloista viedyistä aseista meni Lähi-itään.

Eniten aseita Lähi-idässä osti Saudi-Arabia. Ahkerasti asekaupassa kävivät myös Egypti, Qatar, Irak ja Israel.

Trump vaatimassa ensi vuoden budjettiin 8,6 miljardia muurirahaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo vaatia ensi vuoden budjettiin 8,6 miljardia dollaria lisärahoitusta Meksikon rajamuurihankkeeseen, kertoo muun muassa Washington Post asiaa tunteviin lähteisiinsä vedoten.

Trump jättää maanantaina kongressille vuosittaisen budjettianomuksen. Hän pyytää maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavalle virastolle viittä miljardia dollaria, joilla jatkettaisiin joidenkin muurin osien rakentamista. Lisäksi hän pyytää 3,6 miljardia puolustusministeriölle uusien muurin osien rakentamiseen.

Presidentti julisti hätätilan viime kuussa. Hätätilan julistamisella Trump haluaa ohjata rahaa lupaamaansa Meksikon rajamuuriin ilman kongressin hyväksyntää. Päätös on herättänyt voimakasta vastustusta ja johtanut myös oikeustoimiin.

Barkov osui 30. kerran tällä kaudella, kun Florida voitti Detroitin

Jääkiekkoliiga NHL:ssä Florida Panthers on voittanut kotonaan Detroit Red Wingsin 6–1.

Floridan Aleksander Barkov teki yhden maalin ja antoi maaliin johtaneen syötön. Maali oli Barkoville kauden 30:s, ja hänelle tuli samalla täyteen 400 NHL-ottelua.

Voitto oli Floridalle toinen putkeen. Joukkue on seitsemän pisteen päässä Columbuksesta, joka on tällä hetkellä kiinni viimeisessä itälohkon pudotuspelipaikassa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa