play

Siitä selvittiin yhdessä – Konginkankaan onnettomuuden jälkeen sanat olivat vähissä

Jenni Piispanen (oik.) oli yksi niistä 15 nuoresta, jotka loukkaantuivat Konginkankaan bussiturmassa. Annukka Ollista tuli hänelle toipumisen aikana paljon enemmän kuin opinto-ohjaaja.

Jenni Piispanen (oik.) oli yksi niistä 15 nuoresta, jotka loukkaantuivat Konginkankaan bussiturmassa. Annukka Ollista tuli hänelle toipumisen aikana paljon enemmän kuin opinto-ohjaaja. Kuva: Jaana Kautto

Heli Kiukkonen

Se oli torstain ja perjantain välinen yö viisitoista vuotta sitten. 800-kiloisia paperirullia kuljettanut rekka ajoi Nelostiellä pohjoisesta Jyväskylään päin, kun se alkoi heittelehtiä liukkaalla tiellä Konginkankaan kohdalla.