Sunnuntai, 21.4.2019 
Anssi, Anselmi
Kotimaa

Keskustan puheenjohtajapeli on auki – Saarikko ei halua kommentoida, Kaikkosen puhelin soi

  • STT
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ilmoitus jättää tehtävänsä pyöräytti käyntiin julkisen keskustelun siitä, kuka voisi seuraavaksi tarttua puolueen ruoriin. Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa on pidetty mahdollisena seuraajaehdokkaana Sipilälle.

Syysvauvaa odottava Saarikko viestitti STT:lle, ettei halua kommentoida omia jatkosuunnitelmiaan. Twitterissä hän kertoi kunnioittavansa ja ymmärtävänsä Sipilän päätöstä.

–  Nostit puolueen tappiosta kukoistukseen ja johdit maan hallitusta kaikkesi antaen. Juha, on ollut etuoikeus tehdä työtä kanssasi, Saarikko kirjoitti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskustan ryhmänjohtajana toiminut Antti Kaikkonen kirjoitti tiistaina iltapäivällä Facebookissa, että hänen puhelimensa on jo soinut. Kaikkosen mukaan mieltä lämmittää se, jos hänen ajatellaan olevan sopiva ehdokas puolueen johtoon. Hän aikoo palata asiaan myöhemmin keväällä.

–  En aio hötkyillä asiassa, vaan olla pikemminkin kuulolla. Jos siihen aitoa kannatusta on, sitten sitä on tietysti vakavamminkin harkittava, Kaikkonen kirjoitti.

Heikkinen pohtii rauhassa

Virallisia ilmoittautumisia puheenjohtajakisaan ei ole välittömästi kuulunut. Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoi tiedotustilaisuudessa, ettei ole kuullut vielä kenestäkään, joka olisi lähtenyt ehdolle. Hän ei myöskään osannut arvioida, missä vaiheessa ilmoittaumisia tulee.

Puolueen varapuheenjohtajista mahdollisia Sipilän seuraajaehdokkaita saattavat olla Hannakaisa Heikkinen ja Katri Kulmuni. Sote-uudistuksen yhteydessä tiivisti esillä ollut Heikkinen viestitti STT:lle, ettei osaa ottaa vielä kantaa kysymykseen puheenjohtajaehdokkuudesta.

–  En osaa sanoa vielä. Pitää pohtia rauhassa, Heikkinen kirjoitti.

Kulmuni ei iltapäivään mennessä vastannut STT:n tavoitteluihin.

Puoluesihteeri: Luopumispäätös oli Sipilän oma ratkaisu

Päätös keskustan puheenjohtajuudesta luopumisesta oli pääministeri Juha Sipilän oma ratkaisu, kertoi keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen tiedotusvälineille tiistaina Kesärannan portilla Helsingissä.

Pirkkalaisen mukaan puoluehallitus kuuli asiasta aamulla, mutta puoluejohto jo aiemmin.

Pääministeri Sipilä ei aio kommentoida eropäätöstään tiedotusvälineille ennen kuin pääsiäisen jälkeen. Pirkkalainen ei kuitenkaan vastannut kysymykseen siitä, miksi Sipilä aikoo vetäytyä viikoksi julkisuudesta.

–  Hän on täysin toimintakykyinen puheenjohtaja ja johti puoluehallituksen kokousta erittäin hyvin, Pirkkalainen sanoi.

Puoluejohtaja valittiin sunnuntaina kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä, ja Pirkkalaisen mukaan Sipilä on sitoutunut kansanedustajan työhön. Sipilä jatkaa keskustan puheenjohtajana ylimääräiseen puoluekokoukseen asti eli syyskuun 7. päivään saakka.

Pirkkalainen kertoo, että puoluehallituksen päätös ylimääräisestä puoluekokouksesta oli yksimielinen eikä siitä äänestetty. Keskustelua hän kuvaa hyvähenkiseksi ja eteenpäin katsovaksi.

"Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia"

Sipilä kertoo Twitterissä, että keskustalle valitaan uusi puheenjohtaja syyskuussa ylimääräisessä puoluekokouksessa.

–  Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia, Sipilä tviittaa.

Keskusta menetti eduskuntavaaleissa roimasti kannatustaan ja 18 paikkaa eduskunnasta.

Sipilä on kirjoittanut myös blogin, jossa hän avaa päätöksensä syitä.

–  Puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministeri kuluvat nopeasti puolueensa keulakuvina. Näin on käynyt minullekin. Puolueen puheenjohtajana minun vastuuni on joka tilanteessa ajatella ja vaalia Keskustan etua, Sipilä kirjoittaa.

"Suunta oppositioon"

Pirkkalainen kertoi myös, että keskustan puoluehallituksen mukaan eduskuntavaalien äänestystulos näyttää suuntaa oppositioon.

–  Keskustan puoluehallitus tulkitsi ihan vilpittömästi äänestystulosta. Keskusta koki todella suuren vaalitappion, ja kyllä se on selkeä viesti suomalaisilta siitä, että keskustan suunta on oppositioon.

Puoluesihteeri korosti, että keskusta katsoo tilanteen kehittymistä, mutta hänen mukaansa hallitukseen lähtemisen kynnys on erittäin korkea.

Jotta keskusta lähtisi hallitukseen, tulisi hallitusohjelman Pirkkalaisen mukaan olla hyvin keskustan tavoitteiden mukainen. Tavoitteisiin sisältyy muun muassa se, että ohjelman pitäisi olla "koko Suomea puolustava" ja suhtautua vakavasti työllisyysasteen nostoon 75 prosenttiin. Kynnyskysymykseksi Pirkkalainen mainitsee myös perhevapaauudistuksen, jossa ei heikennetä kotihoidon tukea. Tärkeiksi tavoitteiksi hän mainitsee lisäksi perusturvan vahvistamisen pienituloisten eläkeläisten ja vähävaraisten lapsiperheiden aseman parantamiseksi, maatalouden kannattavuuden ja sellaisen vastuullisen ilmastopolitiikan, joka on "tavallisten suomalaisten hyväksyttävissä".

Hallitustunnusteluihin liittyvät kysymykset keskustassa hoitaa puoluejohto, eduskuntaryhmän johto ja puoluevaltuuston puheenjohtaja, joten myös puheenjohtaja Sipilä on mukana neuvotteluissa.

–  Hallituksen muodostamisen vastuu on nyt vaalien voittajilla. Heidän tehtävänään on juoksuttaa näitä hallitusneuvotteluita. Se ei ole keskustan vastuu, Pirkkalainen sanoi.

Uudistustyö alkaa

Keskustan puoluehallitus päätti kokouksessaan aloittaa puolueen uudistustyön ja laatia tiekartan, joka esitetään puoluevaltuustolle.

–  Meillä on tähän nyt hyvin aikaa. Mitään äkkimuutoksia ei varmasti puoluevaltuustokaan tule tekemään, Pirkkalainen sanoi.

Pirkkalainen kertoi, että puoluehallituksen mukaan uudistamistyössä tulisi tavoitteena ainakin olla, että keskusta pärjäisi tulevaisuudessa paremmin suurissa kaupungeissa ja tavoittaisi myös nuoria äänestäjiä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa