Torstai, 27.6.2019 
Elviira, Elvi
Kotimaa

Kotimainen mansikka kypsyy jo kevään ylioppilasjuhliin

  • STT
Mansikan satokausi on pidentynyt uusien viljelytekniikoiden ansiosta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA Mansikan satokausi on pidentynyt uusien viljelytekniikoiden ansiosta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kotimaista mansikkaa saadaan varmuudella kesäkuun ensimmäisenä päivänä vietettäviin ylioppilasjuhliin mennessä, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto.

Mansikan satokausi on pidentynyt uusien viljelytekniikoiden ansiosta, ja satoa saadaan nykyään toukokuun lopulta syyskuun alkuun asti.

Mansikan viljely onnistuu yhä varhemmin esimerkiksi kylmältä ilmalta suojaavien kasvutunnelien ansiosta. Kasvutunnelit ovat uusi innovaatio Suomen puutarhataloudessa, ja niissä viljellään mansikkaa tällä hetkellä noin 25 hehtaarin alalla. Monissa muissa Euroopan maissa kasvutunneleissa tuotetaan jo valtaosa maan mansikkasadosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa