Kolumni: Kun vastassa on onnesta sekaisin oleva otus

Olohuoneen pitkät verhot on nostettu kurttuun sohvatyynyjen alle. Paremmat matot on siirretty odottamaan aikaa tulevaa. Kaikki metriä alempana olevat koriste-esineet on viety piiloon, samoin lattialla ollut neulekori, johon otus hyppäsi heti ensimmäisenä päivänä. Ne on siirretty kukkien kanssa huoneeseen, jonka ovi pidetään visusti suljettuna.

Se muutti meille, ja elämä meni ainakin hetkeksi sekaisin. Kämppä näyttää siltä kuin siellä asuisi paljon matkustelevia sekatyömiehiä. Olemme onnellisia, ettei kotona tarvitse järjestää isoja juhlia tänä keväänä. Ei näytä kovin kauniilta, ja joku vieras voisi vahingossa astua juhlakengillään kakkapökäleeseen.

Kun perheeseen tulee ensimmäinen koira, niin onhan se aluksi omituista. Miten paljon se syö? Miten usein se pissii, kakkaa ja apua, oksentaa? Miten usein sen korvat pitää putsata ja kynnet leikata? Ja eihän se kynsien leikkaus niin vain onnistukaan, kun koira taistelee henkensä edestä.

Hartaasti odotettu koiruus saapui perheeseemme huhtikuun puolivälissä. Ensimmäiset yöt menivät valvoessa, kun pennulla oli ikävä veljiään ja emoaan. Uikututti ja itketytti pitkin yötä, ja omistajilleen tuli déjà-vu lasten vauva-aikoihin. Tätäkö tämä on? 3–4 yön perästä elämä rauhoittui, ja aloimme uskoa, että elämä ehkä voittaa rutiinien myötä.

Uusi perheenjäsen on osoittautunut ihanaksi, italialaisella temperamentilla varustetuksi vauhtihirmuksi. Neiti tietää arvonsa ja näyttää mielensä – ja on salamaakin nopeammin siellä, missä ei saisi olla.

Olemme oppineet kävelemään laahaamalla jalkojamme pitkin lattiaa, jotta äänettömästi liikkuva minikoira ei tallautuisi. Olemme oppineet aukaisemaan jääkaapin oven varovasti paukauttamatta uteliasta koiraa ovella päähän. Olemme myös oppineet sulkemaan huoneiden ovet pikaisesti. Tosin osa perheenjäsenistä käy vessassa koiran kanssa (koska se vain on niin sukkela). Olemme myös oppineet syömään suklaata tiputtelematta, jottei koira siihen tukehdu.

Silti aika usein pelottaa, että mitenköhän se meillä pärjää. Onnistummeko kasvattamaan koiraparan hengissä?

Tilastokeskuksen vuoden 2018 tilastojen perusteella Suomessa on noin 700 000 koiraa. Eri rotujakin on noin 300. Oletan, että suurin osa niistä selviää omistajillaan hengissä, jos ikäviä sairauksia ei tule kohdalle. Toivottavasti meidänkin.

Mies tilasi jo koiran ensimmäisenä viikkona Kiinasta valvontakamerat, jotta voimme valvoa koiran touhuja kännykän välityksellä. En tiedä, asennetaanko niitä koskaan, mutta henkistä turvaa ne tuonevat laatikossakin.

Toistaiseksi televisio saa seistä nurkassa rauhassa, kun seuraamme sekopäisenä pitkin parkettia kiitävän duracellin iltaralleja. Välillä se ärisee väsyneenä kaapin alla, mutta useimmiten käpertyy mukavalle kerälle syliin nuuskuttelemaan. Parasta koiranomistajalle on kuitenkin töistä kotiinpaluun hetki: vastassa on aina yhtä innostunut, hyväntuulinen ja onnesta sekaisin oleva otus.