Tiistai, 10.12.2019 
Jutta
Kotimaa

Selkojuttu: Vilma Mutanen uskaltaa pyytää apua muilta

  • Teksti ja selkomukautus: Anna Dannenberg, valokuva: Juha Inkinen
Vilma Mutanen haluaa kertoa muille, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Vilma Mutanen haluaa kertoa muille, että kaikki ihmiset ovat erilaisia.

Vilma Mutasella on Aspergerin oireyhtymä. Siksi hän tarvitsee joissakin asioissa enemmän apua kuin muut. Hän muistuttaa, että avun pyytämistä ei tarvitse hävetä.

Vilma Mutanen on 22-vuotias ja asuu Joensuussa. Hänellä on Aspergerin oireyhtymä. Sen takia hänen aivonsa toimivat vähän eri tavalla kuin muiden ihmisten aivot.

Hän voi kuitenkin hyvin tehdä töitä, vaikka hän tarvitsee enemmän apua kuin muut. Hänelle pitää selittää tarkasti, miten asiat täytyy tehdä. Myös työpäivän pitää olla tarpeeksi lyhyt, koska hän ei jaksa työskennellä pitkään.

Vilma Mutanen on erityistarpeinen ihminen. Se tarkoittaa ihmistä, joka tarvitsee muiden apua erilaisissa asioissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

”Sellaiset ihmiset eivät ole huonompia kuin muut, eikä sitä tarvitse hävetä”, Vilma Mutanen sanoo.

Jokaisen ihmisen työ on tärkeää

Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Vilma Mutanen toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät sen.

”Jos ihmisillä ei olisi ennakkoluuloja, erityistarpeiset ihmiset saisivat helpommin työpaikkoja”, hän sanoo.

Työn tekeminen on hänen mielestään tärkeää, koska se estää syrjäytymistä.

Itse hän on ollut töissä esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin Kontti-tavaratalossa. Siellä hänelle sanottiin, että jokaisen ihmisen työ on yhtä arvokasta. Ei haittaa, vaikka yksi ihminen tekee asioita nopeammin ja toinen hitaammin.

Myös koulussa on tärkeää, että jokainen saa opiskella omalla tavallaan.

Vilma Mutanen on käynyt koulua pienluokalla ja opiskellut erityisammattioppilaitoksessa. Siellä hän sai enemmän tukea kuin tavallisessa koulussa. Hän pärjäsi koulussa niin hyvin, että hän sai siitä jopa palkinnon.

Kaikki ihmiset ovat erilaisia

Ihmiset eivät aina tiedä, mitä esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä tarkoittaa. Se harmittaa Vilma Mutasta.

”Monilla ihmisillä on väärä käsitys Aspergerin oireyhtymästä. He luulevat, että me kaikki olemme samanlaisia. Se ei ole totta”, hän sanoo.

Hän korostaa, että maailmassa ei ole kahta samanlaista ihmistä. Vaikka ihmisillä on sama sairaus tai diagnoosi, jokainen on kuitenkin erilainen.

Hänen mielestään on tärkeää, että myös erityistarpeiset ihmiset saavat itse päättää omista asioistaan.

Muut ihmiset eivät aina huomaa, jos joku tarvitsee apua jossakin asiassa. Vilma Mutanen sanoo, että silloin pitää uskaltaa pyytää apua.

”Ei pidä hävetä, että on erilainen kuin muut”, hän sanoo.

ATAK-hanke auttaa erityistarpeisia ihmisiä

Vilma Mutanen oli viime talvena mukana ATAK-hankkeessa. Hankkeen tavoite on, että erityistarpeiset ihmiset voivat olla mukana yhteiskunnassa niin kuin muutkin.

ATAK tarkoittaa ”Aktiivisen Tuen Alueellinen Kehittäminen”.

ATAK-hankkeessa erityistarpeiset ihmiset suunnittelevat ja päättävät itse monia asioita.

Hankkeeseen liittyy toimintaa eri puolilla Suomea. Toimintaa on ollut jo Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Tänä vuonna toiminta alkaa Satakunnassa.

Hankkeessa esimerkiksi kerrotaan viranomaisille, että erityistarpeisilla ihmisillä on oikeus päättää omista asioistaan.

ATAK-hanketta johtaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Mukana on myös paljon paikallisia yhdistyksiä, järjestöjä ja yrityksiä.

Selkokieli on suomen kieltä, jossa käytetään helppoja sanoja ja rakenteita. Siksi sitä on helpompi ymmärtää kuin tavallista suomea.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa