play

Juhannusaattona on melko hyvä sää, mutta sitten jo melkein myrskyää

Juhannusaatosta eli perjantaista on torstaisten tietojen mukaan tulossa varsin lämmin maan etelä- ja keskiosissa. Kuvassa ulkoilijoita Helsingissä keskiviikkona. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Juhannusaatosta eli perjantaista on torstaisten tietojen mukaan tulossa varsin lämmin maan etelä- ja keskiosissa. Kuvassa ulkoilijoita Helsingissä keskiviikkona. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT

Kootako kokoon koko kokko? Torstaina ei ainakaan ajatuksen puolesta liputettu, vaan juhannuksen ennuste vaikuttaa kovin kokottomalta. Yleisökokkoja oli torstain alkuiltapäivään mennessä peruttu jo muun muassa Lappeenrannan Myllysaaressa ja Helsingin Seurasaaressa, kertovat kaupunkien julkaisemat tiedotteet.