Keskiviikko, 24.7.2019 
Tiina, Kirsi, Krista
Kotimaa

Lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä harkitsee lähtöä keskustan puheenjohtajakisaan

  • STT
Mikko Kärnä kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että keskustassa toteutettaisiin entistä paremmin läheisyysperiaatetta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO Mikko Kärnä kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että keskustassa toteutettaisiin entistä paremmin läheisyysperiaatetta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo harkitsevansa keskustan puheenjohtajakisaan lähtemistä. Kärnä kertoo STT:lle tekevänsä päätöksensä asiasta heinäkuun alkuun mennessä.

–  Olen täysin tosissani tämän asian kanssa. Meidän täytyy saada aito kisa, tarvitaan laaja ehdokasjoukko. Haluan, että saadaan aito aatteellinen keskustelu käytyä ja keskusteltua siitä, mikä puolueen tulevaisuus tulee olemaan, Kärnä kertoo.

Kärnän mukaan puolueen puheenjohtajana hänelle olisi tärkeintä, että keskustassa toteutettaisiin läheisyysperiaatetta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Päätökset pitää kaikissa tapauksissa tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskettavat. Haluan enemmän alueellista tasa-arvoa, alueellista autonomiaa ja alueellista päätäntävaltaa.

Kärnä kertoo myös aikovansa jarruttaa Helsingin kehitystä. Kansanedustajan mukaan pääkaupunki on elänyt "muun maan kustannuksella" liian pitkään.

–  En missään nimessä ole vihamielinen pääkaupunkiseutua kohtaan, mutta on täysin selvää, että pääkaupunkiseutua on kohdeltu positiivisesti aika pitkään. Itse näen, että pitää huolehtia koko maan aluekehityksestä, Kärnä sanoo.

Kansanedustajan mukaan keskustan tulee olla koko maan puolue ja huolehtia siitä, että pääkaupunkiseudun "positiivinen erityiskohtelu" loppuu.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa