Maanantai, 21.10.2019 
Ursula
Kotimaa

Merialueilla on nyt sinilevää – järvillä sinilevää on ajankohtaan nähden vähän

  • STT
Sinilevän määrä merialueilla on lisääntynyt ja levää on laajalti, arvioi Suomen ympäristökeskus (Syke).

Syken valtakunnallisen leväkatsauksen mukaan myös pintakukintoja on havaittu. Tiedot perustuvat muun muassa satelliittitulkintoihin ja Rajavartiolaitoksen lentäjien havaintoihin.

Sinilevää on havaittu laajalla alueella Suomenlahden länsiosissa sekä Itämeren pohjoisosassa ja Ahvenanmaan eteläpuolella. Suomenlahden länsiosissa Hangon etelä- ja länsipuolilla on vähäisiä pintaesiintymiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomen rannikolta on ilmoitettu sinilevähavaintoja Järvi-meriwiki-verkkosivulle paikoitellen Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä.

Järvillä sinilevää tavallista vähemmän

Järvillä sinilevää on ajankohtaan nähden vähän, selvästi vähemmän kuin viikko sitten. Pintakukintojen runsastuminen järvillä on Syken ryhmäpäällikkö Marko Järvisen arvion mukaan epätodennäköistä, jos epävakaa sää jatkuu.

–  Mikäli viileähkö ja tuulinen sää jatkuu, sinilevien pintakukintojen runsastumisen todennäköisyys pysyy pienenä, Järvinen sanoo tiedotteessa.

Järvissä pintavesien lämpötilat ovat keskiarvoa 2–4 astetta viileämmät. Etelä- ja Keski-Suomessa pintalämpötilat ovat monissa järvissä 16–18 astetta ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa 14–16 astetta. Lapissa pintaveden lämpötilat ovat pääosin alle 15 astetta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa