play

Risto Asikainen on luotsannut menestykseen muun muassa Nylon Beatin ja Robinin – seuraava tähti on fiktiivinen poikabändi

Risto Asikainen sanoo, että kenestäkään ei saa muokattua mielenkiintoista artistia, jos hänessä ei ole jo valmiiksi persoonallisuutta.

Risto Asikainen sanoo, että kenestäkään ei saa muokattua mielenkiintoista artistia, jos hänessä ei ole jo valmiiksi persoonallisuutta. Kuva: Terhi Korhonen

Valtteri Mörttinen

Risto Asikainen on saanut uransa aikana toistasataa kultalevyä. Niistä osa roikkuu hänen studionsa seinällä. Osa on pahvilaatikoissa kellarissa. Osa on kiertuevuosina heitelty pitkin Pohjanmaan peltoja. Osaa hän ei ole jaksanut edes noutaa.