Torstai, 22.8.2019 
Iivari, Iivo
Kotimaa

Savon Sanomat: Joka kolmas metsäpalo olisi vältetty varoitusta noudattamalla

  • STT
Palo alkaa nuotiosta tai muusta avotulesta usein silloin, jos se jätetään valvomatta palamaan tai se sammutetaan huonosti. LEHTIKUVA / RONI LEHTI Palo alkaa nuotiosta tai muusta avotulesta usein silloin, jos se jätetään valvomatta palamaan tai se sammutetaan huonosti. LEHTIKUVA / RONI LEHTI
Joka kolmas metsäpalo olisi estetty viime vuonna, jos ihmiset olisivat noudattaneet metsäpalovaroitusta. Asiasta uutisoi Savon Sanomat Pelastusopiston valtakunnallisen selvityksen perusteella.

Selvityksen mukaan kolmasosa metsäpaloista olisi estetty, jos ihmiset olisivat välttäneet avotulen tekoa metsään tai sen lähelle metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Myös isoimmista eli yli viiden hehtaarin laajuisista metsäpaloista noin joka neljäs olisi jäänyt syttymättä.

Suomessa paloi viime vuonna pinta-alaltaan eniten maastoa 12 vuoteen. Vain osa maastopaloista levisi varsinaiseen metsään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yleisimmin maastopalo saa alkunsa nuotiosta tai grillistä. Salama on toiseksi yleisin syttymissyy.

Palo alkaa nuotiosta tai muusta avotulesta usein silloin, jos se jätetään valvomatta palamaan tai se sammutetaan huonosti. Hiipuneelta näyttävä tuli voi syttyä itsestään esimerkiksi tuulen avulla.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa