Perjantai, 6.12.2019 
Niilo, Niko
Kotimaa

Kalastajat tarttuvat vapaan yhä useammin lyhyen kalastusluvan turvin, syynä luvan kallistuminen

  • STT
Kalastuslupa jää monelta yhä hankkimatta. Lehtikuva / Roni Rekomaa Kalastuslupa jää monelta yhä hankkimatta. Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lyhyiden, vain viikon tai vain päivän voimassa olevien kalastuslupien suosio on kasvanut ennätyssuureksi. Metsähallituksen mukaan lyhyiden kalastuslupien suosio on kasvanut samalla, kun vuoden voimassa olevien kalastuslupien suosio on hiipunut. Lyhyitä kalastuslupia on ostettu erityisesti sen jälkeen, kun eduskunta päätti nostaa kalastusluvan eli kalastonhoitomaksun hintaa.

Metsähallituksen mukaan kalastuslupia on myyty tänä vuonna yhteensä jo noin 170  000 kappaletta, mikä on ennätyksellisen suuri määrä tässä vaiheessa vuotta. Eniten myydään yhä vuoden voimassa olevia kalastuslupia. Vuosiluvan hinta on 45 euroa, viikkoluvan 15 euroa ja päiväluvan kuusi euroa.

Kaikkien 18–64-vuotiaiden on hankittava kalastuslupa, jos he kalastavat vieheellä tai pyydyksellä tai ravustavat. Tutkimusten perusteella on kuitenkin arvioita, että suuri osa jättää luvan hankkimatta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa