Tiistai, 17.9.2019 
Aila, Aili
Kotimaa

IL: Veikkaus on poistanut kahdeksan peliautomaattia esimerkiksi sairaaloiden kahvioista

  • STT
Veikkaus on poistanut alkuviikosta kahdeksan peliautomaattia sijoituspaikoistaan, kertoo Iltalehti.

Veikkauksen myyntijohtaja Marko Peltokorpi kertoi lehdelle, että automaatit on poistettu paikoista, jotka eivät täytä sijoituspaikan vaatimuksia. Automaatteja on poistettu esimerkiksi sairaaloiden yhteydessä olevista kioskeista tai kahvioista.

Peltokorpi kertoo, että myyntipaikkakriteereihin on aiemmin kirjattu, ettei raha-automaatteja sijoiteta tiloihin, joissa asiakkaina on pääosin alaikäisiä. Tämän kohdan on tulkittu koskettavan nyt myös paikkoja, joiden asiakkaat ovat pääosin sairaita ja ikäihmisiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Peliautomaatteja on poistettu Kankaanpään kuntoutuskeskuksesta, Kotkan keskussairaalan kahviosta, Espoon sairaalan R-kioskista ja Wanhan Herran ravintolasta. Kyseisissä paikoissa peliautomaatteja on ollut yhteensä viisi. Automaatteja on poistettu myös Joensuussa ja Kauniaisissa.

Veikkausta on kritisoitu viime aikoina peliautomaattien sijoittelusta sekä mainonnastaan. Muun muassa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi aiemmin viikolla olevansa valmis tarkastelemaan sitä, että peliautomaatit siirretään pois markettien auloista.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa