Torstai, 12.12.2019 
Tuovi
Kotimaa

EU-parlamentin arvio julki: Jutta Urpilainen selvitti tiensä komissioon lähes ilman moitteita – komission luottamuksesta äänestys ensi viikolla

  • STT
David Sassolin mukaan parlamentin valiokunnat ovat saaneet kaikkien komissaarien kuulemiset valmiiksi. LEHTIKUVA/AFP David Sassolin mukaan parlamentin valiokunnat ovat saaneet kaikkien komissaarien kuulemiset valmiiksi. LEHTIKUVA/AFP
EU-parlamentti äänestää komission luottamuksesta ensi viikon keskiviikkona. Parlamentin puhemiehen David Sassolin mukaan parlamentin valiokunnat ovat saaneet kaikkien komissaarien kuulemiset valmiiksi.

Näin komissiolle on avautumassa mahdollisuus aloittaa kautensa joulukuun alussa, mikä on kuukautta myöhemmin kuin oli tarkoitus.

Samalla parlamentti julkisti arvionsa kuulemisista. Kansainvälisten kumppanuuksien komissaariksi nouseva Jutta Urpilainen (sd.) saa mepeiltä pääosin hyvää palautetta. Urpilainen osoitti kehitysvaliokunnan mielestä sitoutumisensa, kertoi selkeästi tavoitteistaan ja on pätevä tehtävään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Urpilainen ei sen sijaan onnistunut meppien mielestä täysin avaamaan sitä, mikä hänen tontillaan olevan kehitysyhteistyön suhde on maahanmuuttopolitiikkaan. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on viitannut yhteyteen Urpilaisen tehtäväkirjeessä.

Britannia aiheuttaa yhä päänvaivaa

Parlamentin enemmistön tuki ensi viikolla ei ole itsestäänselvyys. Heinäkuussa komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sai oman valintansa taakse vain pienen enemmistön.

Salaisessa lippuäänestyksessä hänen puolestaan äänesti 383 parlamentaarikkoa, kun tarvittu äänimäärä ehdottomaan enemmistöön oli 374.

Asetelma ensi viikon äänestyksessä on vähän helpompi, koska komissio tarvitsee taakseen enemmistön annetuista äänistä.

Uuden vaalikauden alkutaival on tällä kertaa normaaliakin hankalampi, koska Britannia ei ole asettanut omaa komissaariehdokastaan EU:n vaatimuksista huolimatta. Sassolin mukaan takaraja on perjantaina.

Jäsenmaat eivät ole vielä viimeistelleet päätöstään siitä, onko yhden maan mahdollista olla ilman komissaaria. Epävarmuutta on esimerkiksi siitä, ovatko EU-komission tekemät ratkaisut varmasti oikeudellisesti pitäviä, jos komissiossa ei ole 28:aa jäsentä.

Ilmasto ja ulkopolitiikka korotuvat

Ensi kaudella EU keskittyy ilmastoon ja Euroopan paikkaan maailmassa. Von der Leyenin lista on pidempi, mutta nämä kaksi teemaa ovat jo nyt saaneet paljon huomiota.

Saksalainen komission puheenjohtaja on luvannut esittää eurooppalaisen ”Grean Deal”-ympäristösuunnitelman sekä eurooppalaisen ilmastolain sadan ensimmäisen päivänsä aikana. Hän on esittänyt kiristystä ilmastotavoitteeseen jo vuodelle 2030. Kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi hänen mukaansa vähetä 50–55 prosentilla siihen mennessä.

Myös sukupuolten tasa-arvoa on tarkoitus korostaa hänen johdollaan. Uuteen komissioon on tulossa lähes yhtä paljon naisia kuin miehiä.

Työlistalta löytyvät myös muun muassa "eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen", digitaalistuminen, reilu talous ja eurooppalaisen demokratian vahvistaminen.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa