play

Hetki kahvilassa kello 7.30 - kuvagalleria

Kuva: Marko Puumalainen

Karjalainen

Kello on arkiaamuna 7.30, ja Joensuun keskustassa kaksi kahvilaa on juuri avannut ovensa.

- Ensimmäiset asiakkaat saapuvat aina jo varttia aiemmin, kertoo Heinosen leipomon kahvilan tiskin takana oleva Heidi Kinnunen.

Kahvilavastaavana työskentelevä Kinnunen avaa oven jo ennen puolta, koska hän vie samassa kauppakeskuksessa olevaan kauppaan tuoreet leivonnaiset.

Reilu vuosi sitten avatussa kahvilassa asiakkaista on tullut tuttuja, ja Kinnusen mukaan aamukahvittelijat ovat aina hyvällä tuulella ja alkavat usein rupatella.

Varhaiseen kahvilakäyntiin on useimmiten syynä kiire, ja siksi kahvia myydään paljon mukaan.

- Moni sanoo kahvia ostaessaan, ettei ehtinyt kotona keittää. Joillekin täällä käynti tuntuu myös olevan hetken rauhoittuminen ennen töihin menoa, Kinnunen kertoo.

Kahvin lisäksi aamulla menee eniten suolaista syötävää.

Toinen varhain avaava kahvila on Houkutus, jossa on kahdeksaan mennessä väkeä jo tusinan verran.

Suurin osa kummankin kahvilan asiakkaista on matkalla kouluun tai töihin, mutta Houkutuksen nurkkapöydässä istuvalla Kati Pesosella ei ole kiire minnekään. Kahvilakäynti on nuorelle perheenäidille oma, rauhallinen hetki.

- Koska on vain yksi auto ja asumme kaukana, vien mieheni töihin ja tyttäreni hoitoon joka aamu. Samalla käyn yleensä kaupungilla. Tulin tänne odottelemaan, että kaupat aukeavat, kontiolahtelainen Pesonen kertoo.

Yksin ollessaan hän valitsee yleensä ikkunapöydän.

-Tästä voi katsella ohi kulkevia ihmisiä.

Lue koko juttu perjantain Karjalaisesta.