Keskiviikko, 11.12.2019 
Taneli, Tatu
Kotimaa

Rinne jatkaa SDP:n puheenjohtajana: "Jos oloni pääministerinä vaarantaa hallitusohjelman, on parempi väistyä"

  • STT
Juuri hallituksensa eron saanut väistyvä pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo olevansa SDP:n puheenjohtaja ensi kesäkuun puoluekokoukseen asti. Rinne sanoi tiedotustilaisuudessa olevansa näillä näkymin käytettävissä puolueen johtoon myös uudelleen.

Rinne vahvisti tiedotustilaisuudessa, että keskusta on yksilöinyt häntä kohtaa tuntemansa epäluottamuksen. Keskustan epäluottamuksen vuoksi Rinne haki tänään presidentiltä hallituksen eron.

Rinteen mukaan asia liittyi siihen, millaisia hallituksen toimintakyky ja luottamus ovat tulevaisuudessa. Lisäksi oli kolmas tekijä, jota Rinne ei tiedotustilaisuudessa suoraan muistanut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mikään muu hallituspuolue ei osoittanut epäluottamusta häntä kohtaan, Rinne sanoi. Vasemmistoliitolla, vihreillä ja RKP:lla oli halua jatkaa Rinteen johtamassa hallituksessa.

Epäluottamusta keskustan taholta ei Rinteen mukaan osoitettu ennen viime perjantaita.

–  Tein omat johtopäätökseni, Rinne sanoi.

Keskusta on kertonut, että sillä ei ole luottamusta Rinteeseen ja oli toivonut SDP:n tekevän tästä "johtopäätökset".

Viime perjantaina kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) erosi tehtävästään Postin työehtokiistaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

–  Ehkä isoin oma virheeni on ollut siinä, että olen luottanut vain ja ainoastaan siihen, mitä minulle on esitelty asiassa (Postin prosessiin liittyen), Rinne sanoi tiedotustilaisuudessa.

"Meillä on monia ihmisiä, jotka ovat päteviä tähän tehtävään"

Eron syy on käytännössä keskustan epäluottamus. Rinne itse nimesi eron taustaksi hallitusohjelman. Hän perusteli eropäätöstään sillä, että jos hänen pääministeriytensä vaarantaa hallitusohjelman, on parempi, että hän väistyy syrjään.

Rinne puhui tiedotustilaisuudessa pitkään hallitusohjelmasta sitä kehuen.

–  Näiden kuukausien aikana on päästy hyvin liikkeelle.

Rinne kertoi pohtineensa hallitusohjelman toteutumisen tulevaisuutta, jos hän ei eroa.

–  Mietin sitä, mikä riski on sillä, jos jatkan pääministerin tehtävässä ja tästä lähtökohdasta tulin siihen lopputulemaan, että kaikkien suomalaisten näkökulmasta on hyvä, jos eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa kitketään, Rinne kertoi jatkaen hallitusohjelman tavoitteista.

Rinne ei ottanut kantaa tulevaan pääministeriin, jollaiseksi on spekuloitu eritoten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinia (sd.) ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania (sd.)

–  Meillä on monia ihmisiä, jotka ovat päteviä tähän tehtävään.

Rinne kertoi jatkavansa itse kansanedustajana normaalisti.

Kysymykseen siitä, kuinka tunteellinen hetki ero oli, hän vastasi kiistämällä liikutuksensa.

–  En ole liikuttunut, minulla on vähän flunssa päällä. Missään nimessä en ole liikuttunut, Rinne sanoi.

Rinteeltä lisäksi kysyttiin, millaisen arven kiista jättää keskustan ja SDP:n välille.

– Jonkinlainen rupi jää, mutta eiköhän tuo parane pian, kun laitetaan salvaa päälle, Rinne sanoi.

Kulmuni: Rinne ja SDP:n tekivät oikean ratkaisun

Keskusta antaa tukensa viiden hallituspuolueen yhteistyön jatkamiselle ja on osaltaan valmis tekemään kaiken voitavansa keskinäisen luottamuksen jälleenrakentamiseksi, kertoo puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni Twitterissä.

Kulmunin mukaan väistyvä pääministeri Antti Rinne (sd.) ja SDP tekivät varmasti vaikean, mutta Suomen kannalta oikean ratkaisun.

Andersson: Vasemmistoliitto haluaa jatkaa samalla hallituspohjalla ja -ohjelmalla

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo, että puolue haluaa jatkaa samalla hallituspohjalla ja -ohjelmalla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä keskusteli asiasta pääministeri Antti Rinteen (sd.) esittämän eronpyynnön jälkeen.

Andersson arvioi, että Rinteellä ei ollut tässä tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin jättää eronpyyntö presidentille.

Hän myös uskoo, että luvassa on jännitteitä, jos sama hallituspohja jatkaa uuden pääministerin johdolla.

–  Varmasti tämä tulee näkymään hallituspuolueiden välisinä jännitteinä. Minusta se on aivan ymmärrettävää tällaisessa tilanteessa, Andersson sanoi toimittajille eduskunnassa.

Hän kuitenkin toivoo, että puolueet löytävät yhteisen sävelen hallitusohjelman eteenpäin viemiseksi.

–  Lähtökohta pitää olla se, että kun yhdessä hallituksessa on, niin kaikilla puolueilla on luottamusta keskenään.

Andersson ei suostunut arvioimaan sitä, kuinka suuri pettymys Rinteen ero oli.

Vihreiden Ohisalo pitää erittäin todennäköisenä, että sama hallituspohja pystyy jatkamaan

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo pitää erittäin todennäköisenä, että sama hallituspohja pystyy jatkamaan. Vihreiden eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Ohisalo kertoi, että vihreiden näkökulmasta on tärkeintä, että samalla hallituskokoonpanolla ja -ohjelmalla jatkettaisiin tästä eteenpäin.

Pääministeri Rinne (sd.) esitti tänään hallituksen eronpyynnön presidentti Sauli Niinistölle, joka hyväksyi sen.

Ohisalo kiitti Rinnettä siitä työstä, minkä tämä teki hallitusneuvotteluissa ilmastonmuutokseen puuttuvan hallitusohjelman luomiseksi.

Ohisalo toivoo, että uusi hallitus pystyttäisiin muodostamaan mahdollisimman pian.

–  Tähän maahan tarvitaan nopeasti uusi toimintakykyinen hallitus, mielellään tällä samalla pohjalla, Ohisalo sanoi eduskunnassa.

Kokoomuksen Orpo: Uuden hallituksen muodostamisesta keskusteltava kaikkien eduskuntaryhmien kanssa

Uuden hallituksen muodostamisesta keskusteltava kaikkien eduskuntaryhmien kanssa, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tiedotteessa.

–  Pääministerin vaihtuminen ei ole ilmoitusasia, eikä siitä voida päättää vain SDP:n kabineteissa. On käynnistettävä perustuslain järjestyksessä tapahtuva prosessi, jossa eduskunta keskustelee avoimesti hallituksen muodostamisesta kaikkien eduskuntaryhmien kesken, Orpo sanoo.

Orpon mukaan kokoomus haluaa aidot, avoimet ja demokratiaa kunnioittavat tunnustelut hallituksen muodostamisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa