Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Kotimaa

Vihtavuoren ruutitehtaalla tapahtui räjähdys koetilanteessa – ruudin piti palaa, mutta se räjähti

  • STT
Vihtavuoren ruutitehtaan lähiympäristössä on kuultu räjähdyksiä aiemminkin. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA Vihtavuoren ruutitehtaan lähiympäristössä on kuultu räjähdyksiä aiemminkin. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Vihtavuoren ruutitehtaalla Laukaalla käynnissä olleessa polttokokeessa on tapahtunut odottamaton räjähdys. Ruutiastioiden polttokoetta oli tekemässä kolme työntekijää. Nammo Vihtavuori Oy:n toimitusjohtajan Ilkka Heikkilän mukaan heille ei tullut tilanteessa vammoja.

–  He noudattivat normaalia turvallisuusohjeistusta ja olivat suojassa, Heikkilä sanoo.

Räjähdys oli kuitenkin sen verran voimakas, että se rikkoi ikkunoita lähialueella. Heikkilän mukaan koe suoritettiin 10 metrin suojaetäisyydellä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vielä ei tiedetä, mistä räjähdys johtui. Heikkilän mukaan asiaa aletaan tutkia.

Lokakuussa vuonna 2015 samalla tehtaalla tapahtui räjähdys, jossa loukkaantui yksi ihminen. Hänellä oli palovammoja. Kaksi vuotta aiemmin tehdasalueella syntyi vaaratilanne, kun kontti alkoi kuumentua räjähdetehtaan pihalla. Räjähdysvaaran vuoksi ihmisiä evakuoitiin isolta alueelta. Vuonna 2008 tehtaalla sattui happosäiliön räjähdys, jossa kukaan ei loukkaantunut.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta