Keskiviikko, 30.9.2020 
Siru, Sirja, Sorja
Kotimaa

1860-luvun nälkävuodet ovat olleet arka aihe yhteiskunnallisesti ja poliittisesti, 1920- ja 1930-luvulla ne pyyhittiin pois koulukirjoista

  • STT
Nälkävuosien historiallinen tutkimus on noussut Forsbergin mukaan uuteen kukoistukseen 1980-luvulta lähtien. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO Nälkävuosien historiallinen tutkimus on noussut Forsbergin mukaan uuteen kukoistukseen 1980-luvulta lähtien. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Suomessa 1860-luvun nälkävuodet ovat olleet muistohistorian traditiossa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti arkaluonteinen aihe, kertoo aiheesta juuri väitellyt filosofian maisteri Henrik Forsberg Helsingin yliopistosta.

Poliittinen kehitys 1900-luvun alkupuolella sisällissotaan asti ja heti sen jälkeen on Forsbergin mukaan luonut poliittisesti latautuneita ajatuksia, jotka liittyvät muun muassa ruokapulaan ja väestön radikalisoitumiseen, mikä sitten on heijastunut kansallisesti laajalevikkisiin tarinoihin, esimerkiksi koulukirjoihin.

Jos nälkävuodet eivät ennenkään olleet koulukirjoissa kovin suuressa roolissa, niin 1920- ja 1930-luvulla ne lähestulkoon pyyhittiin niistä pois.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tämä liittyy vuoden 1918 sisällissotaan ja sitä edeltävään aikaan. Sosiaalidemokraattien propagandassa haettiin legitimiteettiä porvaristoa vastaan muun muassa korostamalla nälkävuosiaiheisia teemoja, kun taas porvaritaholta vedottiin hyvin topeliaaniseen ja Saarijärven Paavo -myyttiin. Nämä mielikuvat kohtasivat sisällissodassa, ja myytit sortuivat, koska kansa ei käyttäytynytkään niin kuin oli ehkä odotettu.

Sisällissota nähtiin joissakin piireissä jatkumona nälkävuosista, ja siksi siitä tuli poliittisesti latautunut ja mieluummin vältettävä aihepiiri.

–  Perhepiireissä ja paikallishistoriallisesti sillä on varmaankin voinut olla kosketuspintaa, mutta kansallisissa yhteyksissä se on ollut vähän syrjään sysätty aihepiiri.

Vuosina 1866–1869 kuoli tai jäi syntymättä arviolta noin 150  000 ihmistä eli lähes yhdeksän prosenttia väkiluvusta. Uusissa tutkimuksissa arvio on korkeampi, jopa 10–12 prosenttia.

"Fennomaanisessa perinnössä Snellman nähdään mentorina"

Forsbergin mukaan nälkävuosien tapahtumien osalta keskeistä oli fennomaanien pyrkimys varjella Johan Vilhelm Snellmanin poliittista mainetta. Nälkävuosien aikaan Snellman toimi valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä, mikä vastaa nykypäivänä valtiovarainministerin postia.

–  Hän oli vastuussa senaatin talouspolitiikasta ja avustustoimenpiteistä. Hänen yläpuolellaan oli ainoastaan kenraalikuvernööri. Kun katovuodet tapahtuivat, Snellman teki merkittävimmät päätökset ja linjaukset siitä, kuinka toimitaan ja millä aikataululla sekä kuinka haetaan rahallista apua. Hän käytti muun muassa Rothschildin pankkia tässä tarkoituksessa.

Snellman myös määritteli, miten avustusrahat sijoitetaan ja jaetaan.

Fennomaanisessa perinnössä Snellman nähdään Forsbergin mukaan oppi-isänä tai mentorina tai grand old manina. Lopulta Snellman nousee 1800-luvun loppuaikana kansallisen suurmiehen asemaan.

–  1860-luku oli poliittisessa ja valtion rakentamismielessä aika progressiivista aikaa, joten nälkävuodet on vaikea nivoa siihen, että yhtäältä tehdään paljon reformeja ja toisaalta samanaikaisesti tapahtuu tällainen katastrofi. Tämä on etenkin fennomaaneille pieni ongelma, jota on historiallisesti vaikea ratkoa. Siihen liittyy se, että Snellmanin kuvaa mielellään kiillotetaan. Ja kaikki arvostelu, joka liittyisi ehkä nälkävuosiin, nähdään myös arvosteluna Snellmania kohtaan, mikä on myös ikävää fennomaanisessa aatekuvassa.

Snellmania on Forsbergin mukaan syytetty etenkin siitä, että avustustoimiin ei ryhdytty aikaisemmin. Odotettiin, että saadaan varmuus 1867 syksyyn mennessä, että viljasato oli todella epäonnistunut. Kuitenkin jo kesällä oli nähtävissä kadon tulevan, joskin sen mittaluokka oli vielä epävarma.

–  Vitkastelu on tärkein kritiikin kärki häntä kohtaan.

Koulukirjoissa puhuttiin 1600-luvun nälänhädästä, mutta ei 1800-luvun nälänhädästä

Koulukirjoissa nälänhätä sinänsä ei ollut tuntematon aihe, sillä 1690-luvun nälänhätää käsiteltiin kaikissa oppikirjoissa. Siitä oli Forsbergin mukaan jokaisessa oppikirjassa oma kappale tai melkein jopa lukukin.

–  Eli aihe sinänsä ei ollut ongelma, mutta kyseinen nälänhätä, joka oli lähempänä ja vielä muistoissa kiinni, oli ehkä parempi jättää mainitsematta.

Nälkävuosien historiallinen tutkimus on noussut Forsbergin mukaan uuteen kukoistukseen 1980-luvulta lähtien. Myös viime vuosikymmenien oppikirjoista välittyy tietoa nälkävuosista.

–  Mutta eihän se nyt edelleenkään ole sellainen 1800-luvun tärkein tapahtuma, jota voisi ehkä jossain määrin perustellustikin väittää. Se oli yksi sen vuosisadan tärkeimpiä tapahtumia, mutta koulukirjoista tätä ei tietenkään välity.

Yleisteoksiin nälkävuosien merkitys alkaa vähitellen ilmestyä kolmekymmentä vuotta jatkuneiden tutkimusten jälkeen, mutta koulukirjat mukautuvat tällaisiin aiheisiin Forsbergin mukaan aika hitaasti.

Koskelan Jussikin oli nälkävuosien orpo

Nälkävuosista toki kirjoitettiin jo niiden aikana ja pian niiden jälkeenkin etenkin sanomalehdissä. Kirjoituksissa pohdittiin muun muassa nälkävuosien merkitystä ja sitä, mitä niistä voitaisiin oppia tulevaisuutta ajatellen. Myöhemmin yleistyivät eri ihmisten omat henkilökohtaiset muistelmat, joissa nälkävuosia episodina käsiteltiin.

Myös kaunokirjallisuuteen nälkävuosilla on ollut vaikutusta.

–  Monet kirjallisuuden klassikot täytyisi kirjoittaa ainakin osittain uusiksi, jos nälkävuosia tässä mittakaavassa ei olisi koskaan tapahtunut.

Klassikoista Forsberg mainitsee esimerkkinä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, jossa Jussi Koskela on nälkävuosien orpo.

–  Ja tätä edeltävistä klassikoista voisi mainita Frans Emil Sillanpään Hurskaan kurjuuden. Siinä päähenkilön elämän käännekohta tapahtuu nälkävuosien aikana, kun hänen isänsä kuolee. Hän jää myös orvoksi.

Forsberg sanoo, että monissa Minna Canthin romaaneissa ei käsitellä nälkävuosia, mutta taustalla on yhteiskunnallinen kritiikki. Myös Juhani Aho ammentaa siitä ajan hengestä, jossa nälkävuosien kaltainen tragedia saattoi syntyä, Forsberg lisää.

Ruotsinkielisen kirjallisuuden puolella nälkävuosihistoriallisista romaaneista tunnetaan varsinkin Karl August Tavaststjernan vuonna 1891 ilmestynyt Hårda tider: Berättelse från Finlands sista nödår (Kovina aikoina: kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta).

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi