play

Uutissuomalaisen debatti: Risto Murto varoittaa, että Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille

Toimitusjohtaja Risto Murto pelkää, että työteliäät nuoret voivat lähteä Suomesta, kuten on nähty tapahtuvan kriisien runtelemissa Etelä-Euroopan maissa.

Toimitusjohtaja Risto Murto pelkää, että työteliäät nuoret voivat lähteä Suomesta, kuten on nähty tapahtuvan kriisien runtelemissa Etelä-Euroopan maissa. Kuva: Johanna Erjonsalo

Risto Murto

Suomi on kohdannut nyt runsaan kymmenen vuoden aikana kaksi syvää talouskriisiä. Näistä koronaviruksen aiheuttaman globaalin talouden äkkipysähdys on vielä kesken, kirjoittaa Risto Murto.