play

Pohjois- ja Etelä-Karjalassa koronatartuntoja asukaslukuun nähden vähiten – lähes kolme neljästä tartunnasta Uudellamaalla

Suomessa on perjantain jälkeen raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi THL lauantaina.  LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Suomessa on perjantain jälkeen raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi THL lauantaina. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT

Koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia on kevään aikana ollut Uudellamaalla lähes kolme kertaa niin paljon kuin muualla Suomessa yhteensä. Myös asukaslukuun suhteuttaen Uusimaa on kärsinyt koronaviruksesta eniten. Seuraavina ovat Kainuu, Varsinais-Suomi ja Lappi, kun tautitapausten määrä suhteutetaan asukasmäärään. Sairastuneiden lukumäärä on kuitenkin Kainuussa ja Lapissa pieni verrattuna moniin muihin maakuntiin.