play

Kuin science fiction -elokuvan kulissi - Suomen suurin vientisatama on niin jättimäinen, että on kuljettava kilometrejä ennen kuin meri edes pilkahtaa

Mussalon satama on kuin kaupunki pienoiskoossa.

Mussalon satama on kuin kaupunki pienoiskoossa. Kuva: Kuvat: Kimmo Seppälä

Aino Mehtälä

Kun Mussalon sataman porteista ajaa sisälle, voisi kuvitella näkevänsä merta ja aluksia. Todellisuus on kuitenkin toinen. On taivallettava kaksi kilometriä ennen kuin päästään edes viralliselle satama-alueelle.