Keskiviikko, 12.8.2020 
Kiira, Klaara
Kotimaa

Lapsen onkima käsikranaatti saatiin raivattua Lahden satamasta – poliisi toivottaa "parempaa kalaonnea"

  • STT
Puolustusvoimat on saanut raivattua Lahden satamasta löytyneen käsikranaatin, Hämeen poliisilaitos kertoo Twitterissä.

Lahden satamasta löytynyt käsikranaatti tarttui lapsen onkeen. Asiasta kertoivat aiemmin Etelä-Suomen Sanomat ja Ilta-Sanomat, joihin lukija oli ottanut yhteyttä asian tiimoilta. Lukijan mukaan kranaatti oli tarttunut hänen 11-vuotiaan pojanpoikansa magneettionkeen.

Poliisi rajasi alueen ja pyysi Puolustusvoimat apuun räjähteen raivaamiseksi. Etelä-Suomen Sanomien haastattelema Puolustusvoimien panssariprikaatin raivaajaupseeri Pasi Suvitie arvioi lehdelle kranaatin olevan peräisin 1940-luvulta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suvitien mukaan samankaltaisia räjähteitä löytyy vuosittain useita, mutta harvoin yhtä läheltä rantaa kuin nyt. Kranaatin löytyminen olisi voinut aiheuttaa vaaratilanteen.

Kranaatti kuljetetaan ESS:n tietojen mukaan pois räjähdeperävaunulla, ja se räjäytetään suojatuissa olosuhteissa.

Sataman ja Pikku-Vesijärven välinen hiekkatie oli raivauksen vuoksi eristettynä. Poliisilta oli paikalla yksi partio ja Puolustusvoimilta raivaushenkilöstöä.

Poliisi kiittää Twitterissä Puolustusvoimia ja toivottaa "parempaa kalaonnea nuorelle miehelle".

Hämeen poliisilaitos kertoi käsikranaatista tänään hieman ennen yhtä iltapäivällä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi