Maanantai, 3.8.2020 
Nea, Neea, Linnea
Kotimaa

Veneet karkailivat ja hajoilivat navakassa tuulessa tänään – purjeveneestä katkesi masto, soutuveneen mukaan lähti laiturikin

  • STT
Navakka tuuli on rikkonut veneitä ja temponut niitä laitureista tänään Suomen läntisillä merialueilla, kertoo Länsi-Suomen merivartiosto.

Turun meripelastuskeskuksen mukaan 40-jalkaisesta purjeveneestä oli katkennut masto, ja se oli ajautunut karikolle Hiittisten pohjoispuolella Saaristomerellä. Veneessä ollut neljän hengen miehistö ei Meripelastuskeskuksen mukaan loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuuspaikalla oli kova merenkäynti ja tuulen voimakkuus oli noin 15 metriä sekunnissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Katkeaminen on todennäköisesti johtunut vain tavallista voimakkaammasta tuulenpuuskasta. On kuitenkin hyvin vaikea sanoa, mistä tekijöistä katkeaminen on lopulta johtunut, arvioi meripelastusjohtaja Petri K ippola STT:lle.

Tehtävään hälytettiin pelastusalusten lisäksi apuun Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri.

Tuulennopeus ei Kippolan mukaan ole viimeisen vuorokauden aikana ollut poikkeuksellisen voimakas, mutta tuuli on silti aiheuttanut paljon tehtäviä Meripelastuskeskukselle.

–  Tehtäviä on tullut esimerkiksi tuulen mukana karanneista veneistä. Kemiön saarella veneen mukana oli karannut laiturikin, jonka siviilit olivat hinanneet rantaan, Kippola kertoo.

Länsi-Suomen merivartiosto muistuttaa veneiden kiinnityksen tärkeydestä Twitter-tilillään.

Loukkaantumisilta on tehtävien runsaudesta huolimatta kuitenkin vältytty.

–  Kustavissa tuuli oli saanut soutuveneen kaatumaan, jolloin kuljettaja joutui veden varaan. Tästäkin onneksi selvittiin säikähdyksellä ja mies onnistui uimaan rantaan, Kippola kertoo.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi