Keskiviikko, 30.9.2020 
Siru, Sirja, Sorja
Kotimaa

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

  • STT
Rikosylikomisarion mukaan tyypillistä katoamistapausta ei ole olemassa. Suuri osa katoamisista kuitenkin selviää nopeasti, sillä kyse voi olla eksyneestä ikäihmisestä tai lapsesta, joka ei muistanut ilmoittaa vanhemmilleen menevänsä naapuriin. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL Rikosylikomisarion mukaan tyypillistä katoamistapausta ei ole olemassa. Suuri osa katoamisista kuitenkin selviää nopeasti, sillä kyse voi olla eksyneestä ikäihmisestä tai lapsesta, joka ei muistanut ilmoittaa vanhemmilleen menevänsä naapuriin. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL
Huolestuneet läheiset tekevät poliisille vuosittain tuhannesta kahteentuhanteen ilmoitusta kadonneista ihmisistä. Valtaosa löydetään tuntien kuluessa, ja virallisia katoamisilmoituksia päädytään tekemään muutamia satoja vuodessa. Näistä kateisiin jää 20–40 ihmistä vuodessa.

–  Poliisin tietojärjestelmissä on tällä hetkellä hieman yli 400 kateissa olevaa henkilöä, joista kaikista on etsintäkuulutus. Osaa etsitään aktiivisemmin, osa on jo vuosien takaa kadonneita, mutta kaikkia poliisi tietysti kaipaa, kertoo rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista.

Paljon nuorehkoja miehiä kateissa

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rikosylikomisarion mukaan tyypillistä katoamistapausta ei ole olemassa. Suuri osa katoamisista kuitenkin selviää nopeasti, sillä kyse voi olla eksyneestä ikäihmisestä tai lapsesta, joka ei muistanut ilmoittaa vanhemmilleen menevänsä naapuriin. Kolme neljäsosaa kadoksissa olevista on miehiä, suurin osa nuorehkoja. Noin viisi prosenttia kateissa olevista on alle 15-vuotiaita lapsia.

Haapalan mukaan risteilylaivoilla kadonneita on arvion mukaan noin 50 ja muuten ulkomaille kadonneita suomalaisia noin 60. Suomessa katoamistapaukset keskittyvät Uudenmaan alueelle, sillä noin puolet kaikista tapauksista ilmoitetaan maakunnan sisällä.

Lisäksi suomalaisia katoaa luonnossa liikkuessa, jolloin etsiminen voi olla työlästä.

Rikoksen uhriksi päätyy lopulta harva

Virallinen katoamisilmoitus tehdään yleensä 1–3 vuorokauden kuluttua katoamisesta.

–  Jos kyse on aikuisesta, joka ei ole normaalisti palannut töistä kotiin, niin katoamisilmoitusta ei välttämättä kirjata heti ensimmäisenä iltana. Itse kullakin on asioita, joita saatetaan mennä hoitamaan tai jäädään ravintolaan roikkumaan, sanoo Haapala.

Valtaosa kadoksiin jääneiden lasten tapauksista liittyvät rikosylikomisarion mukaan suomalaisen ja ulkomaalaisen vanhemman väliseen kiistaan, joka johtaa lapsen viemiseen pois Suomesta ilman toisen vanhemman lupaa.

Kadonneista joutuu henkirikoksen uhriksi Haapalan arvion mukaan noin pari ihmistä vuosittain, ja he ovat useimmiten aikuisia.

Omasta tahdosta on hankala kadota

Omasta tahdosta katoaminen on rikosylikomisarion mukaan haastavaa Suomessa. Toiselle paikkakunnalle entistä elämää pakeneva löydetään yleensä lopulta, mutta aikuisten ihmisten kohdalla poliisi ei ilmoita läheisille kadonneen olinpaikkaa, mikäli tämä ei niin toivo.

–  Henkilö saa omasta vapaasta tahdostaan kadota, eikä poliisi voi informoida vastentahtoisesti tietoja läheisille, muuta kuin että henkilö on löytynyt ja elossa.

Uutta elämää etsivä onnistuu katoamaan Haapalan mukaan helpommin ulkomaille, jos passi on voimassa lähdön hetkellä.

Henkilöllisyyden selviäminen voi viedä aikaa

Haapalan mukaan raadollisin puoli kadonneiden etsimisessä on mahdollisen vainajan tunnistamiseen valmistautuminen. Jos kadonnutta ei löydetä ensimmäisten päivien tai viikkojen aikana, poliisi kerää omaisilta kadonneen tunnistamiseen tarvittavat tiedot. Tehokkaimmat näistä ovat dna, hammastiedot ja sormenjäljet.

–  Jos näyttää siltä, että juttu on jäämässä pidemmäksi aikaa kadonneiden henkilöiden jutuksi, niin keräämme nämä tunnistustiedot. Tämä on hyvä mainita omaisille, ettei se tule yllätyksenä.

Ulkomaisten poliisien kanssa tehdään yhteistyötä, mikäli on aihetta epäillä, että kadonnut on matkustanut muualle.

–  On jopa tapauksia, joissa ulkomailta tullut henkilö löytyy Suomesta kuolleena, ja kestää vuosiakin, että saadaan henkilöllisyys selville. Samantyyppisiä tapauksia on varmasti myös maailmalla, eli Suomesta kadonnut ihminen kuolee ulkomailla ikään kuin tuntemattomana henkilönä. Poliisien kanssa tehdään yhteistyötä ja tuntomerkkejä vaihdetaan, mutta silti voi näin käydä, että henkilöllisyys ei selviä tai se kestää vuosia.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi