Sunnuntai, 1.11.2020 
Lyly, Pyry
Kotimaa

Jari Aarnio kiistää edelleen tienneensä Vuosaaren palkkamurhasta etukäteen, hänen mukaansa liikkeellä oli vain "löyhiä huhuja, että konnat on keskenään sotajalalla"

  • STT
Keijo Vilhunen Helsingin käräjäoikeudessa valmisteluistunnossa kesäkuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Keijo Vilhunen Helsingin käräjäoikeudessa valmisteluistunnossa kesäkuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Vuosaaren uuden palkkamurhaoikeudenkäynnin syytetyt, Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio ja entinen jengipomo Keijo Vilhunen kertoivat keskiviikkona omat versionsa 17 vuoden takaisista tapahtumista Helsingin käräjäoikeudelle.

Kaksikkoa syytetään murhasta jo toisessa oikeudenkäynnissä, joka vuonna 2003 tapahtuneesta palkkamurhasta on järjestetty. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä neljä miestä tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Oikeus katsoi, että kolme suomalaismiestä murhasi rikollispiireissä vaikuttaneen ruotsalais-turkkilaisen Volkan Ünsalin baari-illan jatkoilla vuosaarelaisessa asunnossa lokakuussa 2003. Lisäksi Ruotsista luovutettu mies tuomittiin yllytyksestä murhaan.

Tapauksen tutkinta aloitettiin uudelleen vuonna 2015, kun poliisi sai uutta tietoa henkirikoksesta. Uusien syytteiden mukaan Aarnio tiesi henkirikoksesta, muttei pyrkinyt estämään sitä. Vilhusta syytetään murhan järjestelyihin osallistumisesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

"Uhkailu aivan arkipäiväistä"

Aarnio ja Vilhunen on aiemmin tuomittu yhdessä pitkiin vankeusrangaistuksiin niin kutsutussa huumetynnyrijutussa. Myös miesten murhasyytteet linkittyvät läheisesti toisiinsa, koska Vilhunen on se, joka sanoo kertoneensa murhahankkeesta etukäteen Aarniolle. Vilhunen oli tapahtuma-aikaan huumepoliisin tietolähde.

Oikeudessa Aarnio kiisti jälleen, että hän olisi saanut Vilhuselta etukäteen tietoa henkirikoksesta. Aarnion mukaan asiasta oli liikkeellä korkeintaan "yleistä huhun tasoista tietoa".

–  Yleisellä tasolla voi sanoa, että aina kun tutkitaan "jäykempiä juttuja" eli törkeitä huumausainerikoksia, jengiläisiä ynnä muita, on aivan arkipäivää, että joku uhkaa jotain toista, Aarnio sanoi oikeudelle.

Syyttäjät perustelevat Aarnion syytettä osaltaan sillä, että Aarnio ei varoittanut Ünsalia tekeillä olevasta murhasta tai pyrkinyt estämään sitä esimerkiksi ilmoittamalla kaikille sitä suunnitteleville ihmisille. Aarnion mukaan sellaisesta olisi seurannut katastrofi.

–  Nythän ei ole ollut mitään yksityiskohtaista löyhiä huhuja parempaa tietoa, että konnat on keskenään sotajalalla -- siitähän alkaisi tuossa piirissä tietolähteen etsiminen. Siinä tapahtuisi niin sanottu kenttäoikeus, ei siellä käydä rauhallisesti läpi, että kukahan mahdollisesti on kyseessä, Aarnio sanoi.

Kertomukset yhteydenpidosta ristiriitaisia

Myös Vilhunen kiistää murhasyytteen. Vilhusen mukaan murhasta aiemmin tuomitut tekivät hänestä väärän ilmiannon kostoksi siitä, että hän teki yhteistyötä Aarnion kanssa ja toimi poliisin tietolähteenä.

Vilhunen sanoi oikeudessa, että yksi murhasta aiemmin tuomituista miehistä olisi vaatinut häneltä kymmenientuhansien eurojen korvauksia vasikoinnista. Vilhusen mukaan rahoja oli yritetty periä myös hänen perheeltään.

–  Sittenhän kävi niinkin, että meidän perheen koira, jackrusselinterrieri, hävisi. Sehän löytyi sitten ammuttuna, Vilhunen sanoi oikeudessa.

Vilhunen kertoi päätyneensä aikanaan poliisin tietolähteeksi, koska hänen poikansa sairastui vakavasti ja hän halusi siirron vankilaan lähemmäksi perhettään. Aarnio taasen kiisti, että asiassa olisi ollut jotain kaupankäyntiä.

Miehet olivat erimielisiä siitäkin, kuinka tiivistä heidän yhteydenpitonsa oli. Vilhusen mukaan hän tapasi Aarniota kasvokkain keskimäärin kaksi kertaa viikossa ja oli puhelimella yhteydessä tähän päivittäin. Vilhunen kertoi, että tapaamiset järjestettiin autossa, jolla ajeltiin pitkiäkin matkoja. Aarnion mukaan taasen tapaamisia oli ”erittäin harvoin” eikä niissä juuri liikuttu mihinkään.

Syyttäjä vaatii Aarniolle ja Vilhuselle elinkautista vankeusrangaistusta. Helsingin käräjäoikeudessa asialle on sovittu käsittelypäiviä marraskuun puolelle asti.

Tuomittu aiemmin yhdessä raskaisiin rangaistuksiin

Aarnio ja Vilhunen istuvat parhaillaan kymmenen vuoden vankeustuomioita huumetynnyrijutusta. Helsingin hovioikeuden mukaan Aarnio oli niin sanottu Pasilan mies, joka käytti prepaid-liittymiä hasiksen maahantuonnin ja levityksen järjestelemiseen.

Hän osallistui viiden huumelähetyksen järjestelyyn Hollannista Suomeen. Metallitynnyreissä oli oikeuden mukaan yhteensä 791 kiloa hasista. United Brotherhood -liivijengin johtoon aiemmin kuulunut Vilhunen tuomittiin samassa jutussa Aarnion rikoskumppanina törkeistä huumausainerikoksista.

Tällä hetkellä Aarnio on syytettynä Helsingin huumepoliisin tietolähdetoiminnan järjestämiseen ja valvontaan liittyvässä jutussa, jossa on syytteessä ja epäiltynä muun muassa poliisin entistä ja nykyistä korkeaa johtoa. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, mutta pääkäsittely Helsingin hovioikeudessa on vielä kesken.

Aarnio toimi Helsingin huumepoliisin päällikkönä vuodesta 1999 vuoteen 2013, jolloin hänet otettiin kiinni ja pidätettiin virasta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi