Sunnuntai, 17.1.2021 
Toni, Anton, Antto
Kotimaa

Kansalaisaloite sähkön siirtohintojen kohtuullistamiseksi etenee eduskuntakäsittelyyn

  • STT
Kansalaisaloite sähkön siirtohintojen kohtuullistamiseksi on kerännyt eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50  000 allekirjoitusta.

Aloitteen pani vireille Omakotiliitto lokakuun alkupuolella. Liiton mukaan nykyinen sähkömarkkinalaki on kannustanut jakeluverkkoyhtiöitä ylimitoitettuihin investointeihin, joiden kustannustehokkuutta ei ole pystytty valvomaan.

Lainsäädäntöön vaaditaan muutosta, joka kohtuullistaisi jakeluverkkoyhtiöiden tuottoja ja velvoittaisi yhtiöt tekemään kustannustehokkaita verkkoinvestointeja. Aloite vaatii muun muassa viiden prosentin vuotuista kattoa siirtomaksujen korotuksiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksella on aiheesta vireillä oma lakihankkeensa, sillä se on viimeistelemässä esitystä sähkömarkkinalain muuttamisesta siirtohintojen nousun hillitsemiseksi. Jo lausunnoilla ollut lakihanke lykkääntyi alkuvuodesta.

Tarkoituksena on antaa Energiavirastolle uusia työkaluja, joiden avulla voidaan vaikuttaa siirtohintojen nousuun.

Lausunnoilla ollut luonnos sisälsi muun muassa vuosittaisen 15 prosentin hinnankorotuskaton kiristämisen 12,5 prosenttiin. Raja on piakkoin annettavassa esityksessä painumassa vielä tätä alemmas, mutta se on suhteutettava muihin keinoihin, joilla korotuksia suitsitaan.

"Ei riitä, että nousua hillitään"

Hallituksen lakihanke sai uutta puhtia marraskuun alkupäivinä, kun Energiavirasto julkisti selvityksensä siitä, millä tavalla se muuttaisi jakeluverkkotoiminnan valvontaa kaavaillun lakimuutoksen tultua voimaan.

Virasto kertoi muun muassa tarkastavansa yksikköhinnat, joiden pohjalta yhtiö saa kerätä tuottoa asiakkailta, sekä puuttuvansa tuottoprosenttiin.

Käytännössä virasto siirtäisi valvonnan painopistettä säävarmuuden parantamisesta kohtuullisiin siirtohintoihin, sillä viime vuosina kehityksen kohteena olleessa säävarmuudessa on jo nähty parannusta.

Julkisuudessa on ollut syksyn aikana paljon keskustelua siirtohinnoista Ylen uutisoitua, että hinnankorotusten syyksi kerrotut investoinnit myrskyjen varalta selittävät vain pienen osan sähkön siirtohintojen korotuksista.

Kaavailtujen laki- ja valvontamuutosten odotettavissa oleva vaikutus ei ole jokaisen kuluttajan sähkölaskulla samanlainen, vaan vaihtelee käytännössä sen mukaan, onko kyseinen yhtiö jo vienyt investoinnit hintoihin vai onko sillä alijäämiä, joita se voi yhä periä asiakkailtaan. Tämän vuoksi noin 80 verkkoyhtiön joukossa osan siirtohinnat voivat laskea ja toisten vielä nousta muutosten tultua voimaan.

Omakotiliittoa hallituksen otteet asiassa eivät vakuuta.

–  Ei riitä, että nousua hillitään, vaan nykyisiä siirtohintoja on saatava alas. Nyt kun ilmiö on tunnettu ja tiedostettu laajalti, miksi tilannetta enää haluttaisiin ylläpitää, kysyi Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas marraskuun puolivälissä lähetetyssä tiedotteessa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi