Tiistai, 26.1.2021 
Joonatan
Kotimaa

Yön uutiskooste: Edustajainhuoneen enemmistö puolsi Trumpin virkasyytettä, Kiinassa kirjattiin koronakuolema yli puolen vuoden tauon jälkeen

  • STT
  • Brendan Smialowski

Edustajainhuoneen enemmistö puolsi Trumpin virkasyytettä

Yhdysvalloissa edustajainhuoneen enemmistö on äänestänyt presidentti Donald Trumpin virkasyytteeseen asettamisen puolesta. Demokraattien mielestä Trump yllytti kannattajiaan kapinaan usuttaessaan nämä mellakoimaan kongressitalolle viime viikon keskiviikkona.

Demokraattienemmistöisessä edustajainhuoneessa äänestyksen lopputulos oli selvä jo etukäteen, joten mielenkiinto kohdistui siihen, kuinka moni republikaani äänestää Trumpia vastaan. Virkasyytettä puolsi kymmenen republikaania.

Trumpin viraltapano edellyttää langettavaa tuomiota myös senaatin virkarikosoikeudenkäynnissä. (Lähde: AFP)

Virkasyytteen käsittely senaatissa venynee yli Trumpin presidenttikauden

Donald Trumpin virkasyytteen käsittely alkanee Yhdysvaltain senaatissa vasta Trumpin presidenttikauden päätyttyä. CNN:n mukaan senaatin republikaaninen enemmistöjohtaja Mitch McConnell kertoo uskovansa, että Yhdysvaltoja palvelee parhaiten, jos kongressi ja toimeenpaneva elin käyttävät seuraavat seitsemän päivää keskittymällä turvallisten virkaanastujaisten järjestämiseen ja vallan siirtämiseen Joe Bidenin hallinnolle.

Senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer puolestaan sanoi lausunnossaan, että virkarikosoikeudenkäynti voisi alkaa välittömästi, jos asiasta vain päästään yhteisymmärrykseen enemmistöjohtaja McConnellin kanssa.

Trump julkaisi lausunnon edustajainhuoneen enemmistön puollettua virkasyytettä - ei maininnut asiaa sanallakaan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehottaa tuoreessa lausunnossaan amerikkalaisia yhdistymään ja välttämään väkivaltaa.

Trump ei kuitenkaan maininnut virkarikossyytettä lausunnossaan lainkaan.

Trump sanoi videoidussa lausunnossaan tuomitsevansa viime viikolla nähdyn väkivallan. Hän lisäsi, että väkivaltaisuuksiin osallistuneet tuodaan oikeuden eteen.

Biden muistuttaa senaattia keskittymään myös hänen asialistaansa, vaikka käsittelyyn onkin tulossa Trumpin virkasyyte

Yhdysvaltojen seuraava presidentti Joe Biden kehottaa senaattia keskittymään myös hänen asialistaansa samalla, kun se käsittelee väistyvän presidentin Donald Trumpin virkasyytettä.

Biden sanoi Yhdysvaltojen olevan kuormittunut koronaviruspandemian ja heikon taloustilanteen vuoksi. Näin ollen Biden haluaa senaatin hyväksyvän valinnat hallintoonsa sukkelasti, jotta se pääsee töihin Bidenin vannottua virkavalansa ensi keskiviikkona.

Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkanee senaatissa vasta Bidenin aloitettua presidenttikautensa.

Biden toivoo, että senaatti löytää keinon toteuttaa niin perustuslaillisen vastuunsa virkasyytteeseen liittyen kuin hoitamaan muita kiireellisiä kansallisia asioita. (Lähde: AFP)

Myös Snapchat sulki Trumpin tilin lopullisesti

Viestipalvelu Snapchat on sulkenut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tilin lopullisesti, kertovat useat yhdysvaltalaismediat. Snapchat oli jo aiemmin estänyt tilin käytön Trumpilta määrittelemättömäksi ajaksi.

Medioiden mukaan Snapchatin tiedottaja kertoo lausunnossa, että Trumpin yritykset levittää väärää tietoa ja vihapuhetta sekä yllyttää väkivaltaan rikkovat selkeästi Snapchatin sääntöjä. Esimerkiksi Bloomberg kertoo Snapchatin perustelevan päätöstä yleisellä turvallisuudella.

Myös muut sosiaalisen median kanavat ovat sulkeneet Trumpin tilejä joko väliaikaisesti tai pysyvästi sen jälkeen kun tämän kannattajat hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressiin Washingtonissa viime viikolla.

Kiinassa kirjattiin yksi koronaviruskuolema - edellisestä yli puoli vuotta

Kiinassa terveysviranomaiset ovat ilmoittaneet ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemasta kahdeksaan kuukauteen. Edellisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta kerrottiin viime toukokuussa.

Yksityiskohtaisia tietoja tuoreesta tapauksesta ei ole annettu. Viranomaiset kertoivat ainoastaan, että kuolema raportoitiin Hebein maakunnassa, jossa useita kaupunkeja on tiukan koronasulun alla.

Kiina sai virusepidemian jo kertaalleen hallintaan, mutta nyt maa pyrkii jälleen tukahduttamaan kasvavaa tartuntamäärää. (Lähde: AFP)

Sitran muistio paljastaa, mitä päätöksenteon kulisseissa koronavuonna tapahtui: Hallituksen neuvottelut venyivät Kiurun pitkien puheiden takia, epäluottamusta moneen suuntaan

Koronapandemian alkuvaihetta leimasi improvisointi, epäluottamusta oli moneen suuntaan ja hallituksen neuvottelut venyivät ministeri Krista Kiurun (sd.) pitkien puheenvuorojen takia, selviää Sitran tuoreesta muistiosta.

Muistion mukaan päättäjien reagointikykyä, lainvalmistelun laatua ja eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä tulisi parantaa vastaamaan tulevien kriisien haasteisiin.

Muistion mukaan suomalainen päätöksenteko- ja hallintojärjestelmä on toiminut koronakriisissä kuitenkin melko hyvin.

Muistion on tehnyt kokenut journalisti ja tietokirjailija Matti Mörttinen.

Hän on haastatellut muistiota varten noin 50 keskeistä vaikuttajaa ja selvittänyt, miten globaalin pandemian etenemiseen reagoitiin eri päätöksentekoelimissä ja miten eri toimijoiden välinen yhteistyö sujui.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta odotetaan päätöstä Venäjän toimista Krimillä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen odotetaan antavan tänään päätöksensä Venäjän toimista Krimillä.

Ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston on määrä kertoa päätöksestään aamupäivällä alkavassa julkisessa kuulemisessa. Asiaa on käsitelty Ukrainan tekemien valitusten pohjalta.

Valitukset eivät ole koskeneet varsinaista niemimaan anastamista vaan siellä miehityksen jälkeen tapahtuneita tekoja. Venäjä miehitti ja liitti itseensä Ukrainalle kuuluvan Krimin alueen keväällä 2014.

USA:n viranomainen kehottaa Teslaa vetämään markkinoilta 158 000 autoa

Yhdysvalloissa liittovaltion liikenneturvallisuudesta vastaava viranomainen on pyytänyt sähköautovalmistaja Tesla Motorsia vetämään markkinoilta noin 158 000 autoaan. Syynä kehotukseen ovat autojen kosketusnäyttöihin liittyvät turvallisuushuolet, kertoo Wall Street Journal.

Viranomaisen mukaan Teslan kosketusnäytöt voivat hajota muutaman vuoden käytön jälkeen, mikä vaikuttaa myös auton turvallisuusominaisuuksiin. Viranomaisen kritiikki kohdistuu tiettyihin Model S- ja Model X -malleihin.

Viranomaisen kehotus ei ole Teslaa sitova, mutta yhtiötä vaaditaan selittämään päätöksensä, jos autoja ei vedetä takaisin. (Lähde: AFP)

Supertähti James Harden vaihtaa Brooklynin pelipaitaan jättiläissopimuksessa

Houston Rocketsin riveistä tuttu NBA-koripallon huippupelaaja James Harden vaihtaa Brooklyn Netsiin osana valtavaa pelaajavaihtosopimusta, kertovat ESPN ja Athletic.

Vuonna 2018 NBA:n vuoden pelaajaksi valittu Harden, 31, siirtyy entisen Oklahoman aikojen joukkuetoverinsa Kevin Durantin rinnalle.

Harden ei lähtenyt halvalla, sillä Houstonin kerrotaan saaneen useita pelaajia vaihdossa. Houstonin tai Brooklynin joukkueet eivät ole vielä virallisesti vahvistaneet vaihdon toteutumista.

Hardenin ja Houstonin muiden pelaajien välien kerrotaan olevan tulehtuneita. Useat joukkuetoverit ovat valittaneet Hardenin käytöksestä pukuhuoneen puolella. (Lähde: AFP)

Philadelphia avasi NHL-kauden moukaroimalla Pittsburghin kanveesiin 6-3

Yhdysvaltain ja Kanadan NHL-jääkiekkoliiga on aloittanut uuden kautensa. Liigan ensimmäisessä ottelussa sitten maaliskuun Philadelphia Flyers päihitti Pittsburgh Penguinsin selkein luvuin 6–3.

Avauspelissä kentällä ei nähty suomalaisedustusta. Pittsburghin riveissä luisteleva Kasperi Kapanen oli poissa jäiltä. Kapanen ei ollut mukana, kun seura aloitti harjoitusleirinsä maanantaina, koska Kapasen viralliset maahantuloasiat eivät olleet kunnossa eikä hän päässyt Pittsburghiin ajoissa.¨

Illan toisessa ottelussa Toronto Maple Leafs voitti Montreal Canadiensin 5–4 jatkoajan jälkeen. Suomalaispelaajat Montrealin paidoissa eivät päässeet pisteille.

Illan muissa kauden avausotteluissa toisensa kohtaavat Tampa Bay–Chicago, Edmonton–Vancouver ja Colorado–St. Louis.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi