Maanantai, 1.3.2021 
Alpo, Alpi, Alvi
Kotimaa

Kolumni: Hyvää huomenta Amerikka, how are you?

  • Karjalainen

"Nyt istuu Setä Sam maailman huipulla. Jonkin aikaa sitten se oli John Bull ja, vielä aikaisemmin, Napoleon ja Ranskan kotkat käskivät maailmaa.

Espanja, Rooma, Kreikka, Persia, niitten väkipyssyt, keihäät, katapultit, laivat johtivat kukin vuorollaan maan kulttuureja - yksi toisensa jälkeen ne lyötiin, sysättiin syrjään, jätettiin jälkeen, vietiin viimeiselle matkalleen; ne kuolivat tai kadottivat entisen iskuvoimansa, joka ei ollut hyvä enää."

Tämä oli ote Carl Sandburgin proosarunosarjasta Hyvää huomenta, Amerikka vuodelta 1928. 1878-1967 elänyt Sandburg on Amerikan kansallisrunoilijoita, kirjoitti iskevää tekstiä uudisraivaajien ja jylhän luonnon maasta. Sandburgin vanhemmat olivat siirtolaisia Pohjois-Ruotsista, Norrlannista. Periamerikkalaisessa työkierrossa - kengänkiillottaja, parturi, myyjä, tiilityöläinen, näyttämöapulainen, astianpesijä, sotilas, kauppamatkustaja, toimittaja - Sandburg hengitti sisään Amerikkaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sandburgista mainitaan monesti presidentti Lyndon B. Johnsonin muistosanat. "Carl Sandburg oli enemmän kuin Amerikan ääni, enemmän kuin Amerikan vahvuuden ja nerokkuuden runoilija. Hän oli Amerikka."

Sandburgin kaltaisiin tiivistyy ajatus Amerikan suuruudesta, siitä että kaikki voivat rakentaa asuinmaataan. Tänne siirrettynä: voisiko Suomen presidentti joskus 2070-luvulla sanoa 90-luvun Kosovon albaanien tai Venäjältä inkeriläiskortilla muuttaneiden Suomessa syntyneestä lapsesta, että hän oli Suomi. Toivottavasti.

Carl Sandburgia suomensi Viljo Laitinen. Ylläoleva lainaus on WSOY:n 1956 julkaisemasta kokoelmasta Runoja. Laitinen oli pohjoiskarjalaisen toimittajahistorian persoonallisuuksia, keskustalaisen Karjalan Maan päätoimittaja. Hän oli Amerikan ystävä, ajoi mustalla amerikanraudalla kotikaupungistaan Haminasta töihin Joensuuhun, jossa päätoimitti sen verran persoonallisesti, että sai yhden presidentti Urho Kekkosen myllykirjeistä, kun Laitisen, pakinoitsijanimimerkki Tupajumin EEC-jarrutteluneuvot eivät Kekkosta miellyttäneet. Toimittaja Seppo Eskelinen on julkaissut myllykirjeen kirjassaan Seitsemän päätoimittajan alaisuudessa - Monien muistojen Karjalan Maa.

Uskomattomalta nykyaikaan peilaten tuntuu, että Pohjois-Karjalassa on työskennellyt päätoimittaja, joka on kääntänyt Carl Sandburgin ja Walt Whitmanin runoutta, mutta "ihminen on vuoria täynnä", niin kuin runoilija Jukka Itkonen sanoo, tai toinen runoilija, Fernando Pessoa: "En minä aina ole sama."

Yhdysvaltojen maailmanpoliittinen iskuvoima, josta Carl Sandburg runositaatissa puhui, on hävinnyt presidentti Donald Trumpin kaudella. Joe Biden on lähes mahdottoman edessä alkaessa tulevalla viikolla yhdistää epäluulolla ja valheilla vuosia ruokittua kansakuntaa.

Donald Trumpia ja kulttuuria on hankala naittaa. Toisen virkarikossyytteensä päivänä hän antoi Valkoisessa talossa kunniamerkit kahdelle oikeistolaiselle kantrimuusikolle, Toby Keithille ja Ricky Skaggsille. Kumpikaan ei ole tätä kirjoittaessani kehunut palkitsemisella julkisesti. Niin voi mureta mahtimiehenkin kunnia.

Näistä olisi mukava keskustella Viljo Laitisen kaltaisen Amerikan sielun tuntijan kanssa. Hän kuoli 65-vuotiaana 1997, liian aikaisin, kuten kovaa elämää eläneille entisajan toimittajille oli tyypillistä. Runokäännöstensä kautta Laitinen on mahdollista saada keskusteluseuraksi.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi