play

Vankilassa istuu joka päivä satoja rikoksesta epäiltyjä – Murhan yrityksestä vangittuna oleva Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen kertoo, millaista tutkintavankeus on

Teemu Torssonen (oik.) on ollut tutkintavankeudessa 130 päivää, joiden aikana hän on vaatinut vapauttamistaan kahdeksan kertaa. Vangitsemisasiansa käsittelyihin hän on osallistunut vankilasta videoyhteyden välityksellä asianajajansa Kaarle Gummerruksen kanssa.

Teemu Torssonen (oik.) on ollut tutkintavankeudessa 130 päivää, joiden aikana hän on vaatinut vapauttamistaan kahdeksan kertaa. Vangitsemisasiansa käsittelyihin hän on osallistunut vankilasta videoyhteyden välityksellä asianajajansa Kaarle Gummerruksen kanssa. Kuva: Timo Mustalampi

Heli Paananen

Usein öinä, kun turhaan odottelen unta ja makaan valveilla punkalla sellin painostavassa hämärässä katsellen vankilan pihan voimakkaiden valonheittimien maalaamia kalterien varjoja töhrityllä ja tupakan kellastamalla sellin seinällä, mietin mitä tekisin lasteni kanssa, kuinka tukisin heitä elämän ensiaskelilla ja kuinka olisin hyvä isä.